tiistai 13. joulukuuta 2016

Blogspotista WordPressiin

Elämä rintamamiestalossa Oulussa tuntuu oikealta ja mahtavalta ratkaisulta, mutta en tahdo luopua niin kovin rakkaaksi muodostuneesta, totaalisesti Helsinkiläistyneestä alteregosani. Meilahdenmutsi jatkaa siis elämäänsä. Blogi tosin muuttaa kätevästi rintamanaistalo.comin viereen.



Tervetuloa siis uuteen osoitteeseen meilahdenmutsi.com seuraamaan pohdintojani autottomuudesta, arkkitehtuurista, kaupungeista ja kaikesta muusta!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Talokaupoilla: hometalo vai muuten vaan huono?

Sain blogihistoriani ensimmäisen postaustoiveen ja kylläpäs on nyt tärkeä olo. Muchas gracias mi amigo!

Aloin hahmotella juttua omakotitalon etsinnästä - siitä miinakentillä harhailusta - kun tarkoitus olisi löytää terve ja kestävä koti ilman räjäytysvaaraa. Olen listannut alle mielestäni tärkeitä ja huomionarvoisia juttuja mitä kannattaa tehdä tai ottaa huomioon taloa etsiessä ja sitä ostaessa. Lisää kommenttiboksiin omat vinkkisi hometalon -tai muuten vaan huonon talon- tunnistamiseen!


1. Tiedonkeruu


kuva: viisu.fi

- Selvitä mihin olet laittamassa enemmän rahaa kuin mihinkään ikinä: Miten talo rakennetaan? Mistä osasista talo koostuu? Mikä on yläpohja, sokkeli tai kattotuoli? Mitä tarkoittaa painovoimainen ilmanvaihto tai tulovesijärjestelmä?

- Kertaa peruskoulun fysiikka, kemia ja biologia: Mitkä olivatkaan veden eri olomuodot? Mitä tarkoittaa hengittävä materiaali? Miksi muoviin kääritty puu homehtuu? Mikä viihtyy lämpimässä ja kosteassa? Mikä on ruoste ja miten se syntyy?




2. Ensimmäinen asuntonäyttö: fiilistely

A colorful residence in the historic Adobe Row district, Tucson Arizona:

- Jos talo tuntuu heti ihanalta, älä lyö rahoja samantien tiskiin vaan mene hyvin nukutun yön jälkeen yksityisnäyttöön.

- Jos talo tuntuu ihan kivalta, mutta moni asia vaivaa anna talolle silti mahdollisuus ja mene hyvin nukutun yön jälkeen yksityisnäyttöön

- Jos talo on ihan kamala eikä tunnu ollenkaan omalta, unohda se ja jatka etsintää. Älä tyydy mihin tahansa.

3. Toinen asuntonäyttö: kyyläys


Kuvahaun tulos haulle blondin kosto

- Haistele, (maistele), tutki, hutki, revi! Tunge sormesi reikiin ja väleihin ja siirtele huonekaluja. Ole niin röyhkeä kuin uskallat. Kysy kuitenkin aina lupa ennen kuin alat kiskoa villoja varaston seinistä ja anna sitten hälytyskellojen rauhassa soida jos lupaa ei heru. Ole ylitsevuotavan epäluuloinen: onko kellari maalattu homeen ja hirveän hajun peittämiseksi vai vaan ystävällisenä eleenä seuraavia asukkaita varten?

- Vaadi edes jonkinlaiset dokumentit remonteistä: milloin tehty, kuka tehnyt, miksi tehty, millä materiaaleilla tehty? Onko remonteista valokuvia, kuitteja tms?

- Jos tarve vaatii esitä tyhmää ja kysy kaikki mitä mieleen tulee. Vaadi selkeät vastaukset, jotka sinä oikeasti ymmärrät. Tätä supertärkeää vaatimisen ja kysymisen taitoa kannattaa harjoitella kotona katsomalla vaikka laatuleffa Blondin kosto

- Älä usko kaikkea mitä kiinteistövälittäjät sanovat, he eivät ole talonrakentajia vaan valitettavasti vain niiden myyjiä

- Jos mahdollista, pyydä päästä juttelemaan talonomistajan kanssa kasvotusten talon vaiheista ja historiasta

4. Kolmas asuntonäyttö: kuntokartoitus

hometaloa
kuva: jocka.fi

- Vaikka kuinka olisit talonrakentaja ota asuntonäyttöön mukaan toinen silmäpari: kaksi näkee kaksin verroin paremmin ja monta kertaa enemmän. Meillä kuntokartoituksessa oli mukana minä, mieheni ja omaa hirsitaloaan kunnostava rakennuskonservaattoriystävämme.

- Palkkaa mukaan joku sinun tyyppisiä taloja kunnostanut ja rakentanut ammattilainen. Meillä oli mukana "pakollisena" kuntotarkastajana rintamamiestaloja 40 vuotta rakentanut rakennusinsinööri. Kolmen tunnin täydellinen rakenteisiin kajoamaton tarkastus maksoi 50 euroa. Mielestäni on ihan turha maksaa tarkastuksesta paria sataa enempää ellei tarkastaja anna katselmukselleen täydellistä takuuta ja ota vastuuta virheistä.

5. Tarjous ja kaupat

...now where have I seen stone pillars exactly like this before...?...lol!:

- Jos talo tuntuu omalta ja sijainti on mielestäsi hyvä, laske rahasi vielä kerran ennen tarjouksen tekoa: riittääkö rahat? Jääkö edes vähän remontti/muutto/sisustus/pahan päivän vara-rahaa? Jos ei niin onko taloa pakko ostaa juuri nyt?

- Tarjous on muutakin kuin rahojen tarjoamista myyjälle; esittele myyjälle tai kiinteistövälittäjälle itsesi ja perheesi, luo myyjälle mielikuva teistä uusina asukkaina, lupaa pitää talosta huolta ja kehu kaunista kotia. Älä kuitenkaan alennu valehtelemaan. Lue miten me saimme talomme vaikka tarjous ensin hylättiin: Talotaikoja

Onnea talokaupoille!

torstai 10. marraskuuta 2016

Muuttamisen riemu


"Minä pakkaan ja taapero purkaa. Minä siivoan ja kolmivuotias sotkee. Minä selitän ja mies ei kuuntele. Minä yritän tässä muuttaa!!!"

Näissä fiiliksissä mentiin viime viikko. Muuttaminen on yhtä aikaa rasittavaa ja hauskaa, iloista ja haikeaa.

Hesarissa oli osuvasti pari viikkoa siiten Anna-Stina Nykäsen kirjoittama juttu tutkija Veeran Kinnusen väitöskirjatyöstä, joka käsittelee muuttamista ja sen ihmisissä aiheuttamaa tunnemylläkkää: Tarviiko meidän luopua jostain? Mitä saadaan tilalle? Mitä otetaan mukaan uuteen kotiin ja miksi?

Muuttaessa totaalinen antimaterialistikin pakkaa elämänsä laatikoihin. Pakatessa tavaran arvon tajuaa, kun riisuttu koti ei enää tunnukaan kodilta vaan vain asunnolta. Aina sanotaan, että ihmiset tekevät kodin ja plaaplaaplaa mutta kyllä se vaan on niin että ne omat verhot seinässä ja posliinimuumitalot hyllyssä tekevät kodista kodin.

Muuttaessa rakennetaan kuvaa uudesta elämästä uudessa kodissa ja pohditaan minkälainen olisi meidän ihannetulevaisuus. Toivon, että uudessa kodissa saamme viettää yhtä onnellista ja ihanan tavallista elämää kuin edellisessä kodissa. Tavaroiden suhteen ihannetulevaisuudesta puuttuu lastulevykirjahyllyt ja muoviset leikkuulaudat.


Artikkelissa oli mukana muuttajan huoneentaulu, joka karsimista lukuunottamatta kuvasi melko hyvin meidän muuttoa: 


- Alku: Alussa oli kiva suunnitella ja fiilistellä muuttoa: "nuo tavarat tulee siihen uuteen olkkariin ja pitäisikö hankkia makuuhuoneeseen yöpöydät?" Löysin hukassa olleen kattilankannen saunasta (!) ja katselin rauhassa vanhoja valokuvia. Muistelin miten ja miksi muutimme tänne, kuinka esikoinen oppi täällä puhumaan ja kuinka kuopus vuosi sitten kannettiin ovesta sisään juuri tähän kotiin. Ihanaa ja niin haikeaa. 

-Karsiminen: Kun takana on 10 muuttoa ja kun asunto on kahdella edelliskerralla aina vaan pienentynyt, tavaroiden karsimisvaihe jäi meillä kokonaan välistä. Jes!

- Kaaosvaihe: Olen aina ajatellut, että meillä on vähän tavaraa. Ei ole. Silti en heitä mitään roskiin. Suurin osa tavaroista päätyi uuteen kotiin. Pieni osa myytiin Torissa tai annettiin kierrätyseen.

- Karnevalistinen vaihe: Ihanat ystävät ja appivanhemmat auttoivat muutossa ja ilmassa oli ilon ja vapauden fiiliksiä. Karnevaalitunnelmaan päästiin kuitenkin lähinnä vain ironisessa mielessä kirosanojen lennellessä loputtomalta tuntuneen muuton edetessä: "en ##### muuta enää ikinä!"

- Asettuminen ja kotiutuminen: Tärkeät oman kodin merkit eli taulut ja rakkaat valokuvat ovat löytäneet paikkansa. Koristenorsut on nostettu ikkunalaudalle. Kotiutuminen on vielä vaiheessa kun vanha koira törmäilee oviin, luuhaa yöt talon ympäri ja miettii mihin onkaan taas joutunut...

Tämä oli nyt kyllä elämäni viimeinen muutto. Koti on täydellisen epätäydellinen, paikka ihana ja muuttaminen kamalaa. Vannon, että kukaan ei kanna täältä enää ikinä mitään mihinkään. Ainut poikkeus on se, kun minut pitää joskus kantaa täältä hautaan. Muualle en lähtisikään. 





sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Autottomuuden syy nro 1.

Kirjoittelin aiemmin siitä, kuinka vaihdoimme auton laatikkopyörään, taksiin ja jalkoihin. Tärkein toimintaan johtanut syy oli raha.

old car, old house, beautiful colors:
Kallis koriste, kuva:John Barclay

Nykyään kun mieheni työmatka on kilometrin mittainen on auto ollut taloyhtiön pihassa lähinnä koristeena. Hyvältähän se siinä näytti, mutta paremmalta näyttää fiksua päätöstämme symboloiva tyhjä parkkiruutu.

Auton pitäminen on yllättävän kallista. Kun ynnää yhteen auton verot, vakuutusmaksut, korjaukset, huollot, katsastukset, renkaanvaihdot, parkkimaksut, parkkisakot, nopeussakot ja mitkävielä (??) saa loppusummaksi ennen bensakuluja jo sievoisen setelikasan. Tähän kun vielä lisätään auton vuosittainen arvonalenema on ahdistus valmis: näin paljonko käytän rahaa tähän? Miksi?

Nyt kun auto on myyty olen hyvällä omatunnolla suunnannut rahahanat muualle: olen ostanut osakkeita, hankkinut kauan himoitsemani takin ja haalinut huonekaluja. Näiden ostosten arvo kestää tai parhaimmassa tapauksessa jopa nousee. Ehkä.







keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Omakotitaloahdistus

Nyt alkoi ahdistaa tämä omakotitalohomma eikä olla vielä edes muutettu... 

Mitä jos talo onkin umpimätä? Miten kestän, kun ikkunasta ei näy yöllä takseja? Miten pärjään, kun en voi enää kävellä keskustaan? Ovatko naapurit kivoja? Miten toteutuu yhteisöllisyys ja jakamistalous omakotitaloalueella? Jaksanko hoitaa isoa taloa? Osaanko? Mitä jos murtovaras iskee? Tai tulipalo? Oppiiko koira tontin rajat? Entä lapset? Entä minä? 


Mitä hittoa me on menty tekemään... tulee niin ikävä tätä keskustaelämää. Taidan kaivautua kaivon kautta hetkeksi Kiinaan...

perjantai 7. lokakuuta 2016

Loppuelämänkoti

Olen aina vierastanut sanaa "loppuelämänkoti". Loppu on aina niin lopullista ja sitovaa, että ajatus siitä että viettäisimme koko loppuelämämme jossain on tuntunut äärettömän ahdistavalta.

Ensimmäisessä uuden rintamamiestalomme asuntonäytössä puhelin kiinteistövälittäjälle kuinka tämä talo tulisi olemaan vain lastenkasvatuskeskus. Lasten aikuistuttua sitten kahdenkymmenen vuoden kuluttua lähtisimme samantien Helsinkiin tai ulkomaille. 

Kiinteistövälittäjä nyökytteli hiljaa ja katseli keskittyneesti kun haltioituneina narisuttelimme vanhan talon lattiaa. Lähtiessämme kiinteistövälittäjä lausui maagisen lauseen: hän varoitti vakavasti, että jos ostamme talon emme todennäköisesti haluaisi luopua siitä enää koskaan. 

Crepuscular Rays - One of the most spectacular views we get here on earth is the light show of crepuscular rays. These are sun rays or sunlight that has been scattered by particles in the atmosphere. Most often it is water, dust or smoke. Light is not visible so it takes some form of contaminant in the air to produce the ray effect.:

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen sitä mieltä, että olen valmis asettumaan. Juuri tässä kaupungissa ja tässä talossa, juuri tällä alueella ja tässä pihassa haluan kasvattaa lapset ja lapsenlapset, tehdä purkeittain omenahilloa ja harmaantua kilpaa mieheni kanssa. 

Paikalle asettuminen ja pysyvyys tuntuu mukavalta ajatukselta; tähän me rakennamme elämämme, pala palalta. Tähän me jäämme, emmekä luovu talosta koskaan. Kyllä kiinteistövälittäjillä on erikoisia kykyjä tietää tuleva!

Loppuelämästä ei silti kuitenkaan aina tiedä; suunnitelmat saattavat muuttua ja elämä viedä menojaan. En välttämättä asu tässä talossa aina, vaikka niin nyt haluaisinkin ajatella. Yksi loppuelämänkoti minulla on kuitenkin tiedossa: koti on taivaassa, pilvilinnojen tuolla puolen, kauniissa paikassa, jonne taas yksi tärkeä ihminen liian aikaisin lähti. 

torstai 6. lokakuuta 2016

Miksi omakotitalo?

Olen ollut jo monta vuotta vannoutunut kerrostaloihminen. Blogiteksteissäni olen ylistänyt kerrostaloelämän huolettomuutta, yhteisöllisyyttä, ihania naapureita, upeita maisemia ja keskustan läheisyyttä.
Sitten menimme ja ostimme omakotitalon. Miksi?
Kun kesällä katselin hymyilevää koiraa ja kiljuvia lapsia juoksentelemassa mummoni rintamiestalon pihalla, palanen minusta murtui päästäen kuitenkin kauniin helähdyksen hajotessaan; minun on päästettävä irti itsekkäästä halusta asua huolettomasti keskustan kerrostalossa ja tarjottava rakkaimmilleni parasta mitä voin.
Nyt parhaalta tuntuu
  • pieni ja turvallinen Oulu, kaikki tarvittava nyt  ja tulevaisuudessa pyöräilymatkan päässä
  • piha, johon lapset ja koira on helppo ja turvallinen päästää yksinäänkin
  • piha, jossa riittää yhteistä tekemistä sisällä nököttämisen tai aina johonkin lähtemisen sijaan
  • piha, sen omenapuu, marjapensaat sekä kompostoinnin ihme
  • piha!!!
  • vaikea myöntää, mutta: tuplaantuneet neliöt tuntuvat kivalta, kun lapsilla tilaa riehua sisälläkin

Kahden lapsen äidiksi tultuani olen huomannut, etten jaksa kulkea kaiken maailman kekkereissä ja osallistua jokaiseen viikonlopputapahtumaan niin paljon kuin yhden lapsen äitinä jaksoin. Kerrostalossa asuessa ulos pitää aina lähtemällä lähteä, kun omakotitalossa voi aukasta vain oven ja toivottaa kivoja leikkejä. Omakotitalossa voin myös piiloutua omien sekavien ajatusteni kera hiljaiseen kellariin tekemään jotain tärkeää.

Mitä vääjäämättömämmältä omakotitaloon muuttaminen alkoi näyttää sitä enemmän aloin ajatukseen omasta talosta ja pihasta rakastua. Ja mitä enemmän aloin taivutella itseäni jäämään Ouluun sitä enemmän kaupunki alkoi minua vetää luokseen kuin aurinko kukkiaan konsanaan - ah.

Jännää tämä elämä, kun ehdottoman vannoutuneesta kerrostalokiipijästä kuoriutuukin omakotitalollinen.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Millaista kotonasi oikeasti on?

Tämän päivän (2.10.2016) sunnuntaiherkkukakkuhesarissa oli taas läjäkaupalla hyviä juttuja asumisesta. Hykerryttävin homma oli kysely, jossa selvitetään, miten suomalaiset kotonaan elävät.

Kuva: Valokuvataiteilijoiden liitto; Arjen kuvia

Minua on aina kiinnostanut toisten kodit: joku arvostaa suurta saunaa, toinen haluaa ehdottomasti autotallin ja kolmas innostuu valtavista ikkunoista. Toisilla on ihan valtavasti tavaraa ja toisilla ei. Joillakin telkkari on paraatipaikalla kun joillakin sitä ei ole ollenkaan! Miksi?

Miten me vietämme aikaa kotona? Mistä nautimme? Mitä inhoamme? Mihin sijoittaisimme 10 ylimääräistä neliötä? Minkälaisia rutiineja meillä on? Vältteletkö vai halailetko naapureitasi?

Käy täyttämässä nopea kysely Hesarin sivuilla ja katsotaan mitä me suomalaiset arvostamme:

KOTIKYSELY

"Kyselyllä selvitetään, miten suomalaiset kotona elävät. Tuloksista on apua, kun tehdään kotiin liittyviä poliittisia päätöksiä, joiden pitäisi lisätä ihmisten hyvinvointia. Saatua tietoa voidaan käyttää myös parempien asuntojen suunnitteluun.
Tutkimusta tekevät sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari ja sosiologi, YTT Jenni Berlin Tampereen yliopistosta, arkkitehti Anne Tervo Aalto-yliopistosta sekä erityisasiantuntija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta."  - Helsingin sanomat

torstai 29. syyskuuta 2016

Miksi autottomuus?

Miten me sitten päädyimme olemaan tuttavien suusta kuultuna outoja ja "ihan kaheleita"? "Kyllähän miehellä auto pitää olla", sanoi talonmieskin. 

Raha ja sen meno ovat ehdottomasti suurin syy autosta luopumiseen. Meillä auton kuukausittaisen menot alkoivat olla käyttöön suhteutettuna jo niin suuret, että hommassa ei ollut enää mitään järkeä. Joka kerta katsoessani pihalla seisovaa autoa näin satasten lentelevän västäräkkiparvien mukana taivaan tuuliin - ja ahdistuin.

Hahmottelin omia fiiliksiä ja listasin alle tärkeysjärjestyksessä syyt autosta luopumiseen. Ekologisuus oli aluksi listalla toisena, mutta ohi kiri tärkeämmät asiat. Vihreät arvot ovat minulle kierrätysihmisenä ja ex-semikestovaippailijana tärkeitä, joten yllätyin ekologisuuden heikosta sijoituksesta listallani. Ehkä ekologisuus ei tunnu näiden muiden syiden rinnalla niin tärkeältä, koska auton käyttö on meillä ollut alun alkaenkin niin vähäistä?

Syyt autottomuudelle:

1. Rahan säästäminen
2. Hyötyliikunnan lisääminen
3. Yhteisen tekemisen ja vapaa-ajan lisääminen
4. Autoilu on pelottavaa ja autottomuus huoletonta
5. Hiilijalanjäljen pienentäminen
6. Voisiko asiat tehdä totutusta toisin?

Kuvahaun tulos haulle no car

Saimme myytyä auton muutama viikko sitten ja olo on kauppojen jälkeen ollut ihanan kevyt! Tyhjä parkkiruutu tuntuu helpotukselta, pyörän satulaan hyppääminen mukavalta ja bussissa matkustaminen on lasten kanssa retki!

Koen olevani etuoikeutettu kun minulla on mahdollisuus näillä leveyspiireillä ja ratikattomilla teillä valita autottomuus.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Ombrellino Ouluun!

Palanen Helsinkiä on tullut Ouluun! Ihanaa! Tällainen suloinen, omintakeisia tuotteita myyvä lelukauppa Oulusta onkin puuttunut. Menin hulluksi ja olisin voinut ostaa koko kaupan. 






perjantai 23. syyskuuta 2016

Elämä ilman autoa!

Olin lentää selälleni, kun mieheni ilmoitti olevansa valmis autottomaan elämään.

Viimeiset kaksi vuotta olen naputtanut jatkuvasti siitä kuinka auto on turha ja liian kallis ja maailma pelastuu lastenlastenlapsillekin jos vaan ja vain jos laitetaan auto pois.


Voi kun olis tämmönen kiva!
Aiemmin olen kirjoittanut kuinka Oulussa ei kertakaikkiaan vaan pärjää ilman autoa. Nyt olemme päättäneet laittaa Oulun kaupungin tiukkaan testiin: pärjääkö ilman omaa autoa muuallakin kuin Helsingissä? 

Tarkoituksenamme on olla ilman omaa autoa ainakin seuraavat 6 kk. Tänä aikana käytämme bussia, junaa, taksia, jalkoja, pyörää, kaverin- ja vuokrafirman autoja niin paljon kuin tuntuu tarpeelliselta. Puolen vuoden päästä punnitsemme autottomuuden kustannuksia ja sen käyttökokemuksia ja päätämme jatkosta! Jännää!

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Meilahdenmutsi muuttaa Helsinkiin!

Persoonani on jakautunut ja Meilahdenmutsille on syntynyt siskoksi rintamanaistalonainen.

Ensi kuussa muutamme rintamamiestaloon Ouluun ja olen ihmeellisen tyytyväinen nopeasti tehtyyn isoon päätökseemme. Vaikka minä muutan ja ryhdyn kotirouvaksi puutaloon, aikoo Meilahdenmutsi edelleenkin muuttaa Helsinkiin. Tositoimista on kylläkin luovuttu ja päädytty haaveiluhawajille. 


Villa Rämälä
Olen aloittanut uuden blogin vanhasta elämästämme vanhassa kodissa (www. rintamanaistalo.com). Meilahdenmutsi toistaiseksi jatkaa ja hakee paikkaansa yleisesti asumiseen, kaupunkeihin ja arkkitehtuuriin keskittyvänä blogina. 

Kiitos ihanat lukijani tästä suurenmoisesta mielikuvitusmatkasta Oulusta Helsinkiin ja takaisin. Kirjoittamisen ja kommenttienne avulla löysin Sen Oikean <3

maanantai 19. syyskuuta 2016

Talomania

Järkytyksen jälkeen tulee järkyttävä ilo! Kierrän kehää talomme ympärillä hirveä virne naamalla kuin mikäkin onnistuneelta keikalta palaava dragqueen! Varokaa naapurit: saatan tulla juttelemaan.



Mutta oikeesti: meillä on oma talo! Ihan huisin mahtava fiilis!!! Aion nauttia tästä ihanasta tunteesta nyt täysin rintamamiestalorinnoin ennen kuin pakkaaminen, muutto ja remontit palauttavat minut taas johonkin masennuksen ja manian välimaastoon.
Jiiii-haaa! ❤️❤️❤️

torstai 15. syyskuuta 2016

Talokrapula

Nytkö se jo tuli? Ystäväperhe varoitteli talokrapulasta, mutta iskeekö sekin jo heti seuraavan päivänä nautinnosta?

Henki ei kulje kun talo on niin ihana. Henki ei kulje kun ihana talo on meidän oma. Henki ei kulje kun meillä on ihana oma talo Oulusta. Phuuu...

Tuntuu kuin olisin pettänyt kaikki Helsingin sukulaiset ja ystävät. Tuntuu kuin olisin pettänyt kaikki blogilukijani, Etuovitiimin ja itseni. Olen vaivihkaa kaikilta ja eritoten itseltäni ostaa paukauttanut Oulusta omakotitalon! Hullu!


Tuntuu kuin vapauteni olisi viety; nyt täältä Oulusta ei ole enää lähtemistä mihinkään. Enää ei katsella taloja sillä silmällä vaan ihan muuten vaan. Enää ei olla väliaikaisesti vuokralla vaan nyt a-s-e-t-u-t-a-a-n asumaan paikoilleen. Minusta on tullut aikuinen.

Olo onkin kuin tuoreella äidillä: on tapahtunut jotain uskomattoman ihanaa, mutta samalla niin järkyttävän mullistavaa. Perheeseemme on tullut uusi jäsen: kaunis, arvokas, vanha ja vähän raihnainen taloleidi, josta ei noin vaan luovutakaan. Kivaa, mutta samalla niin karmivaa ja tässä menee varmasti hetki, että ajatukseen tottuu.

Aikuisella ihmisellä on aikuisten ongelmat. Ja aikuisella saa olla krapula. "Se menee ohi", luvattiin.






keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Meilahdenmummo

Olen viikon ajan kirjoittanut blogia vähän jälkijunassa. Ajatukset ovat olleet talossa, Ouluun jäämisessä, Helsinkiin lähtemisessä ja yleisessä maailmantuskassa.

Mutta siis: saimme talon. Saimme sen talon! SAIMME SEN TALON!!! Saimmeko sen talon??? 

Pari päivää viimeisimmän tarjouksemme jälkeen tuli kiinteistövälittäjältä viesti, joka kiepsautti hymyn huulille kuin ensisuudelma: myyjä haluaa myydä talon meille -juuri meille!!!- ja hyväksyy siis tarjouksemme. Siitä lähti kuntotarkastus- ja lainanvarmistusrumba, jotka kummatkin päättyivät raikuviin ablodeihin: talo on vanha, mutta hyvin pidetty ja lainakin myönnettiin. 

Olen elänyt viimeisen viikon epätodellisessa olotilassa kuin teatterin takapenkissä sivustaseuraajana: "nyt ne ostavat tuon ihanan talon Oulusta, mutta hylkäävät samalla koko Helsinkiprojektin. Hulluja, tyhmiä mutta niin heittäytyviä ja järkeviä."

Talo hurmasi ensinäkemältä, suudelma juurrutti meidät paikoilleen ja tässä sitä nyt ollaan: omakotitalonomistajia. Me?? Minä!?!? 

Viime yön nukuin katkonaisesti vielä hyvinkin ristiriitaisissa fiiliksissä, kun tämä kaikki tuli niin äkkiä. Mutta milloinhan rakkaus olisi aikatauluja aiemminkaan kysellyt? Tilaisuuteen on tartuttava jos se tuntuu Siltä Oikealta.

Tänään sitten jo kilisteltiin myyjän kanssa kuohuvaa kahvipöydässä! Olen nyt niin tyytyväinen ja onnellinen. Hei vaan, tässä esittäytyy omakotitalon omistaja, rintamamiestalon nainen ja oululaine ihiminen.  


Minusta ei sitten tullutkaan Meilahdenmutsia. Ehkä alan vanhoilla päivillä mummoksi Meilahteen! Saa nähdä!

Ja nyt saa onnitella! ❤️❤️❤️

tiistai 13. syyskuuta 2016

Koti nielee rahat Helsingissä

Tämän päivän Hesarissa oli juttu kuinka Helsinkiläinen jää paljosta paitsi, kun koti nielee lähes puolet kuukausittaisista tuloista.


Siinähän se komeilee se meidänkin syy, miksi Helsinki on nyt alkanut tuntua niin ristiriitaiselta paikalta. Haluaisin Helsinkiin, mutta vaikka niin asuntoja rakastankin haluaisin tehdä elämässäni muutakin kuin katsella kauniita tiiliseiniä.

Haluaisin vapaa-ajallani käydä elokuvissa, ravintoloissa ja jätskillä aina kun siltä tuntuu. Haluaisin ostaa laadukkaita, kestäviä kotimaisia vaatteita ja suosia luomutuotantoa. Haluan siivoojan tarkasti siivoamaan huushollin joka toinen viikko ja lapsenvahdin ainakin kerran kuussa.


Jos me muuttaisimme Helsinkiin vapaa-aika rajoittuisi lähinnä viikonloppuihin. Ravintoloihin meillä ei todellakaan olisi joka viikonloppu asiaa ja siivoamaan pääsisi itse.

Toki kaikkea ilmaista ajanvietettäkin löytyy, mutta kyllä tällainen uutinen panee taas miettimään, että onko sinne Helsinkiin sittenkään ihan pakko mennä?

lauantai 10. syyskuuta 2016

Talotaikoja

Ei mennyt uusikaan talotarjous läpi. Nyt tuli kuitenkin vastatarjous, joka ei tosin paljoa lohduta kun kaikki rahat laitettiin jo likoon. Rahat on loppu vaikka kuinka yrittäisin maagisesti vaikuttaa Nokian osakkeiden kurssiin.

Ei siis saatu taloa. Ei voi mitään. Pitää unohtaa se. Kylmästi vaan eteenpäin. Nenä pystyyn, vähän lisää huulipunaa ja menoksi. Tulihan tämä nyt muutenkin ihan liian äkkiä. Ehkä näin on hyvä. 


Laitoin itku silmässä kiinteistövälittäjälle viestiä, että ei pystytä enempää tarjoamaan. Lisäsin loppuun rehellisen pyynnön, mutta myös manipulaatiovälineeksi tarkoitetun lauseen: pidäthän huolen siitä, että talo päätyy asukkaille, jotka osaavat arvostaa sitä ja sen upeaa historiaa

Ansa viritetty ja kukat kerätty. Nyt kurkistelen toivomuskaivoon josko sieltä heijastuisi rakkaan taloni kuva vaikka ennuste onkin huono. 



torstai 8. syyskuuta 2016

Pokerface

Ei mennyt talotarjous läpi.

Punnittiin asiaa uudelleen, vähän itkettiin, käänneltiin ja väännettiin, pyöräiltiin, pyörittiin ja hyörittiin, tehtiin budjetteja, maalailtiin haaveita ja kauhuskenarioita. Loppuen lopuksi sovittiin: all in! Jännäksi menee.

Olen ihan kummissani mistä näin selkeä halu jäädä sittenkin Ouluun ja saada juuri tuo talo kumpuaa. On jotenkin älyttömän varma olo, että juuri näin - täällä Oulussa ja siinä talossa - olisi hyvä.


Olo on kuin polvillaan odottavalla kosijalla; alathan talo meidän loppuelämän kodiksi? Sydämeni murtuu jos joku muu vie hänet, remontoi pilalle ja kohtelee väärin.

Olen jo henkisesti valmistautunut siihen, että myyjä ei taloa meille myy. Toisaalta wannabe-kiinteistövälittäjän vaistoni on varma, että 10% tinkivara on aina laskettu pyyntihintaan. Kävi miten kävi, niin on tarkoitus.

Blogihistoriani aikana olen pompotellut asumisasioita sekä katsellut kaiken mahdollisen ja mahdottoman kuolleitakin kulmia varauksetta ja suurella innolla. Ehkä juuri tämä loputtomalta tuntunut pyörittely onkin selventänyt päätäni. Olen pikkuhiljaa tiedostanut elämä suuren paradoksin: epätäydellisyys on täydellisyyttä.

Vaikka nyt saisimme tuon ihanan talon ja onnellisen loppuelämän siinä, en todellakaan lopeta asuntojen katselua. Katsellaanhan me miehenkin kanssa kahvilassa aina hyvännäköisiä ihmisiä ja mietitään minkälainen elämä juuri tuon tyypin kanssa olisi lähtemättä kuitenkaan kenenkään mukaan!

maanantai 5. syyskuuta 2016

Täyskäännös

Löysin Oulun Raksilasta ihanan puutalon:

- neliöitä 140
- ei korjaustarvetta
- keskustaan kilometri
- tontin vuokra 2000€/vuosi
- hinta 200 000€.

Löysin Helsingin Käpylästä ihanan puutalon:

- Neliöitä 110
- korjaustarvetta talossa ja taloyhtiössä
- keskustaan kolme kilometria
- tontinvuokra 5000€/vuodessa
- hinta 400 000€.

Aiemmin ajattelin, että maksoi mitä maksoi muutamme Helsinkiin. Vauvavuosi ja pieni psyykkinen ylikuorma ovat tuoneet tosiasiat tapetille: en jaksa olla hyvä vanhempi, jos teen kahdeksan tunnin työpäiviä. Jos en tee töitä vähintään 40h viikossa, emme saa sellaista asuntolainaa kuin haluaisimme. Toisaalta arvostan kotia ja asumista elämisessä hyvin korkealle enkä varmasti muuta mihin tahansa murjuun.

Onko yhtälö: lyhyt työpäivä+sielukas talo keskustasta+Helsinki siis täysi mahdottomuus?

Olen tullut siihen kamalaan kamalaan lopputulokseen, että yhdestä yhtälön osasesta on perheen ja oman mielenterveyden takia tingittävä.

1. Lyhyt työpäivä on noussut viimevuosien aikana tärkeimmäksi.

En jaksa herätä joka päivä kahdeksaksi töihin ja haluan olla kotona kun lapset tulevat koulusta kotiin. Arvostan suunnattomasti vapaa-aikaa; rakastan niitä tylsyydestä kumpuavia luovuuden hetkiä, venähtäneitä iltalenkkejä ja extemporekyläilyjä.

Tässä elämäntilanteessa en kertakaikkiaan pysty yhtäaikaa tekemään pitkää työpäivää ja nauttimaan elämästä. En kykene edes keskinkertaiseen äitiyteen, vaimouteen, ystävyyteen ja koiruuksiin jos olen täysiä päiviä töissä. Toisaalta jos tekisin paljon töitä saisin Helsingistä unelmieni asunnon. Mutta jos tekisin paljon töitä kerkeäisinkö nauttia asunnostani ja Helsingistä ylipäätään?

2. Haluanko tehdä vähemmän töitä ja asua Helsingissä jossakin vaan?

Silloin asuisimme kasarikolmiossa Herttoniemen perukoilla ja meillä olisi aikaa olla kotona ja harrastaa. Olen aina haaveillut vanhasta kauniista talosta - ja tänä kesänä myös pihasta - enkä pysty luopumaan unelmistani. Lisäksi haluaisin elää ilman omaa autoa ja pyöräillä kaikkialle. Löytyyköhän Helsingistä järkihinnalla ihanaa taloa, josta pääsisi keskustaan pyörällä? Käpylä olisi ihana, mutta omakotitalojen hinnat ovat liian korkeita ja puutalo-osakkeita ei ole ikinä myynnissä.

3. Olen pyöritellyt ahdistuneena vaihtoehtoa, että luopuisimme Helsingistä.

Jos jäisimme Ouluun voisin tehdä lyhyempää työpäivää ja saisimme kauniin kodin keskustan tuntumasta. Asuntolaina olisi järkevän suuruinen ja rahaa jäisi lomailuunkin: voitasiin vaikka joka kuukausi ottaa äkkilähtö täältä kaukaa pohjoisesta etelän hulinaan Helsinkiin!


Ei ole kauaa kun halusin Oulusta ehdottomasti mahdollisimman äkkiä pois. Olen henkisesti ottanut Ouluun jo pitkän aikaa etäisyyttä Helsingin muutosuunnitelmien takia. Etäisyys on tuntunut kivalta, mutta yllättäen kesän aikana minuun on iskenyt ikävä ja kaipuu omaan rakkaaksi tulleeseen kotikaupunkiin.

Olen alkanut arvostaa Oulun kehittyvää kaupunkia ja sen mielenkiintoista historiaa. Olen huomannut, että se että pyörällä pääsee kesät talvet kaikkialle suorempaa reittiä kuin autolla ei ole mikään itsestäänselvyys. Rakastan oululaisia ystäviäni ja sukulaisia. Arvostan tuttua suutaria, vakiokampaajaa ja Marimekon ihanaa myyjää. Olen alkanut arvostaa sitä, että tunnen Oulun kuin oman mieleni: kun luulen tietäväni kaiken, löydän jo jotain uutta!

Mikäli jäämmekin Ouluun tulen itkemään iltoja rakkaiden sukulaisten, ystävien ja huikean Helsingin perään. Olen jo valmiiksi surullinen jos en saakaan kauan kaipaamaani elämää Helsingissä...

Elämä on täynnä suuria valintoja ja luotan kohtaloon ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Olemme tehneet Oulun puutalosta tarjouksen (!!!) ja mikäli se menee läpi jäämme tänne - jos ei niin jatkamme pohdintaa.

Tässä saattaa käydä niin kuin aiemmin maalailin: synnyin, elin ja kuolin Oulussa. Aiemmin se ahdisti, nyt se tuntuisi ihan hyvältä.

torstai 1. syyskuuta 2016

Ei oo totta!

Kyllä on nyt tärkeä olo: takana on elämäni ensimmäinen työmatka! Luovana kirjoittajana ja freelancerinä reissu oli tietenkin täysin omakustanteinen ja palkaton mutta silti. Ajattelin, että en varmasti hehkuta tätä, mutta kyllä hehkutan kun hehkututtaa! 

Tapasin Tampereella ihanan ja innostuneen Etuovitiimin. Nimesin heidät yksinvaltiaan oikeudella heti työkavereikseni. Päivän aikana kuunneltiin rastojaan viuhtovan mediayhteiskunnan kriisituotoksen Katleena Kortesuon hersyvää luentoa bloggaamisesta. Lisäksi suunnittelimme uudistuvaa Etuoviblogia ja minun uutta pilvilinnoissa huterasti huojuvaa postaussarjaa. Päivän huipennukseksi voitin Katleenan mielenkiintoisen kirjan blogimarkkinoinnista! Ensimmäinen arpajaisvoittoni ikinä!!

Yön nukuin omenapuun alla ja aamulla ennen koulutuspäivää kerkesin kierrellä Tampereen keskustassa, jossa on muuten todella paljon huikean kauniita ja rouhean rosopintaisia punatiilitaloja. Salaa taas halailin rakennuksia...








Päivän päätteksi poikkesin Tammerpuiston ravintolan terassille ja kilistelin itse itselleni itseni kunniaksi! Illalla VR kuljetti väsynyneen, mutta niin intopinkeän työmatkalaisen kotiin että ei toista! Juna on kyllä mahtava paikka olla vaan ja tehdä keskeytyksettä mitä huvittaa. Suuri kiitos Etuovelle lämminhenkisestä kyläilystä ja mielenkiintoisesta koulutuspäivästä! Nähdään taas!




tiistai 30. elokuuta 2016

Miksi kaikki muuttaa omakotitaloon osa 2.

Miksi varsinkin kaikki perheelliset haluavat omakotitaloon? Tätä olen miettinyt jo aiemmin alkuvuodesta, postaus löytyy täältä. 

Lukiessani tuota tammikuun tekstiä huomaan kuinka paljon olen ihmisenä muuttunut. Bloggaaminen on auttanut ajatusten jäsentämisessä niin etten ajattele omakotitaloasumisesta enää samalla tavalla kuin ennen.

Ennen ajattelin, että meistä ei ole omakotitaloon. Ajattelin, että en jaksa hoitaa taloa ja pihaa lasten, koiran ja koulun lisäksi. Koulu on pian ohi, lapset kasvavat ja kun mielialakin on nousukiidossa on oma piha ja omakotitalo alkaneet yllättäen kiinnostaa.

Ennen ajattelin, että pihan pitää olla priimakunnossa, nurmikon vastaleikattu ja aidan kiiltävän valkoinen. Nyt ajattelen että pihaniitty on kaunis ja kukan siemeniä voi summassa heittää johonkin ja katsoa mitä kasvaa. 

Ennen ajattelin, että avaimetkäteen-rakentaminen ja -remontoiminen olisi minulle se ainoa oikea ratkaisu. Ajattelin, että en sietäisi kodissani mitään keskeneräistä, repsottavaa tai sotkuista. Nyt tuntuu että nimenomaan rakastan kaikkea vähän repsottavaa ja remppakuntoista! Keittiöpsykologini arvion mukaan tämä rakastuminen johtuu siitä, että olen kuluneen vuoden aikana oppinut rakastamaan repsottavaa ja remppakuntoista itseäni.

Kuka tai mikä minuun on asettanut niin suuret vaatimukset elämistä ja olemista varten? Tottakai sitä omakotitalossa väsyy jos kaiken pitää olla koko ajan tiptop! Olenko uudestisyntynyt hipiksi kun kaikki saakin nyt olla miten sattuu, kunhan nyt perustus on luja ja katto ei vuoda?



Viimeviikot olen haaveillut omakotitalosta ja omasta pihasta. Ajatus lähti siitä kun meille meinasi erinäisten sattumusten kautta tulla toinen koira; olisipa helppo päästää koiranpentu tuosta noin vaan ovesta ulos pissille ja lapset perässä. Itse voisin istua terassilla tekemättä yhtikäs mitään... 

Ennen ajattelin, että kerrostalo on laiskalle ja saamattomalle äidille se paras ratkaisu, mutta ehkä se onkin omakotitalo? Käykö tässä niin että suurielkeisesti Helsingin Meilahteen muuttava minä haluaakin Oulusta rintamamiestalon?!?

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Kiitos Eurojackpot!!

Jos minulle annettaisiin nyt 15 miljoonaa euroa (anyone!?!) niin haluaisin omakotitaloon. Ostaisin jonkun suurlähettilään palatsin, palkkaisin ruohonleikkaajan sekä lumenkolaajan ja haravoisin onnellisena syksyn ensimmäisiä lehtiä omalta pihaltani. 


EuroJackpot Aktuelle Gewinnzahlen vom 08. Juli - FOCUS Online:
Kuva: Pinterest

Ostaisin kyllä myös jonkun urbaanin kattohuoneiston Kalliosta. Ja Merikadulta koko kerroksen, jonne sijoittaisin uudet vanhat perintöbiedermeierini. 

Vaikka niin hehkutan autotonta elämää niin ostaisin silti lopuilla rahoilla Teslan.


San Diego Nights - Matte Black Tesla For more, check out:  www.evannex.com:
kuva: Pinterest

Mutta minähän en lottoa. Että se siitä haaveesta... Vai pitäisikö ruveta lottoamaan? Jos voittaisinkin niin mitä kävisi lempiharrastukselleni unelmoinnille? Jos saa kaiken mitä tahtoo, mistä silloin voi unelmoida? Eli ei kiitos 15 miljonaa - yksikin riittää.

maanantai 22. elokuuta 2016

Mobile home!

Meillä on nyt viikon ajan ollut ihan oma piha! Piha on ollut Ähtärin, Jämsän, Porvoon ja Helsingin leirintäalueilla nurmikkoineen, puineen päivineen.


Vuokrasimme ksälomareissun ajaksi auton perään hirveillä ennakkoluuloilla asuntovaunun. Kilometrien lisääntyessä on lisääntynyt myös ihastus tähän ihan uudenlaiseen matkailuun! Kyllä on helppoa ja hauskaa kun hätäpissalle voi pysähtyä mihin vain, kakkavaipat voi vaihtaa tuosta noin vaan bussipysäkillä uuteen ja välipalaa saa vaikka kioskit olisivatkin jo kiinni. Pienten lasten ja koiran kanssa on mahtavaa kun ei edellisreissun tapaan tarvitse kannella reppuja, rinkkoja, tabletteja ja taaperoita jatkuvasti hotellista hotelliin. 


Tällä reissulla olen huomannut kuinka ikävä minulla onkaan ollut pihaa ja metsää. Laiska minäni nauttii kun lapset ja koiran voi tuosta noin vaan päästää pihalle riehumaan. 


Esikoisen ollessa ihan vauva asuimme omakoti- ja rivitalossa, jotka eivät siihen elämäntilanteeseen tuntuneet sopivan ollenkaan. Muutimme kerrostaloon joka tuntui olevan vastaus kaikkeen ahdistukseen. Nyt kun nuo kaksi kasvaa kasvamistaan ja koiravauvakuume nousee nousemistaan olen huomannut kuinka välillä mietiskelen ihan tosissani omakotitaloa kerrostalon sijaan.


Viimevuoden kesälomareissun teemana oli "muutettaisko Ruotsiin?!?" Sitä edellisen kesäloman teemana oli 10 kaupunkia ja niiden leipomot. Tämän reissun teemaksi on matkan aikana noussut  "muutetaanko sittenkin omakotitaloon?!?" 


perjantai 19. elokuuta 2016

Vankilaan!

Hesarissa oli lauantaina 13.8.2016 juttu siitä kuinka tarkoin valitut 250 henkilöä asuvat keskellä Helsingin kantakaupunkia erittäin väljästi 100 000 neliön tontilla. Samaan aikaan Helsinki tuskailee asuntopulan, nousevien vuokrien ja kalliiden keskusta-asuntojen kanssa; mistä saadaan lisää tilaa rakentaa?

"Miten olisi Sörnäisten vankila?", ehdotetaan lehtijutussa. Siinähän sitä olisi tonttia kerrakseeen. Ja upeita yli sata vuotta vanhoja tiilirakennuksia, jonne voisin muuttaa vaikka heti!



Myös Oulun vankila on yhdellä Oulun hienoimmista paikoista Myllytullissa. Vieressä on Oulun keskuspuisto, joki ja vastavalmistuneet Åströmin rannan kauniit kerrostalot hulppeine kattohuoneistoineen.


Avovangit harjoittelevat siviilielämää ihanissa keltaisissa puu- ja kivitaloissa. 



Upean punatiililinnan sisällä lusitaan oikein kunnolla kaltereiden, muurien ja piikkilangan takana. 


Kaikki kunnioitus tuomiotaan istuville ihmisille, mutta kävisikö heille jos siirrettäisiin punkat vähän kauemmas keskustasta? Esimerkiksi Metsokankaalle? 

Päärakennuksesta saisi upean hotellin tai kerrostalolukaalin. Puutaloista tulisi pienellä remontilla upeita rivi-ja paritaloja.


Mitenköhän noihin ihaniin puutaloihin pääsisi käsiksi luopumatta kuitenkaan tästä kiltteyden ja kunnollisuuden säihkyvästä sädekehästä?