torstai 21. tammikuuta 2016

Neliöitä kolmiossa

Ostimme kolmion, kun olin toisen lapsen kohdalla ihan alkumetreillä raskaana. Kun kerroimme ystäville ja tutuille että nyt on beibi matkalla maailmaan niin joidenkin kommentti oli heti onnittelujen jälkeen, että "mites nyt se asunto, tehän muutitte juuri, miten te mahdutte sinne?"


Sekä vauva, että asunto olivat ihan harkittuja toiveita ja päätöksiä. Oulun mittakaavassa meidän 75 neliöinen asunto on kuitenkin pieni asunto nelihenkiselle perheelle. Helsingissä 75 neliötä on varmaan aika normaali? Minusta melkein 20 neliötä per henkilö on ihan tarpeeksi. Lapset viihtyvät samassa huoneessa varmasti vielä ainakin 8 vuotta! Täällä mahtuu oikein hyvin nukkumaan, syömään, heilumaan, tappelemaan, halailemaan ja katsomaan muumeja. Itse muistan, että vasta teini-iässä omaa huonetta osasi arvostaa.

Olemme  minimalisteja eikä tavaraa siis ole liikaa. Ostamme laadukasta, kaunista, kestävää ja ajatonta. En (enää) hamstraa hullareilta kassikaupalla shampoota, vaan ostan tarvittavan putelin kun litku oikeasti loppuu. Inhoan kaikkea krääsää ja useimpia koriste-esineitä. Tavaroilla on oltava monta käyttötarkoitusta tai niiden tulee tuottaa valtavasti iloa tai muistoja. Kaikki vaatteeni ovat kauniita ja käyttökelpoisia lähes missä vain. Sisällä asunnossa on vain tarvittava ja häkkivarastossa sesonkivaatteet, jouluvalot ja matkalaukut. Minimalismista huolimatta kotonamme ei kuitenkaan ole kliinisen kokovalkoista ilman tavaran tavaraa vaan mukavan kotoista ja siistiä. Asuntomme on ihmisiä, ei tavaroita varten. 

Kun tarvitsemme jotain, yleensä vuokraamme tai lainaamme sen. Käytämme myös aktiivisesti tori.fi sivustoa; ostamme sopivan kokoiset kengät ja myymme pieneksi jääneet. Rahan varastointi on huomattavasti vähemmän tilaa vievää kuin tavaran varastointi. Muistoille olemme pyhittäneet yhden ison säilytyslaatikon, jossa on muunmuassa äitini vanha nukke, miehen armeijalätsä ja häämatkalta ostettu vauvan pipo. Rakastan kauniita esineitä, mutta minulla ei ole tarvetta omistaa kaikkea kaunista. 

Rivitalosta kerrostaloon muuttaessamme luovuimme yhdestä makuuhuoneesta ja pikkuvessasta. Tilalle saimme onnellisemman ja sosiaalisemman elämän. Isompia juhlia olemme nyt järjestäneet saunatiloissa ja kirkon juhlasaleissa. Koen asuvani erittäin leveästi, vaikka meillä nelihenkisenä perheenä on "vain" 75 neliöinen kolmio: niin kuin keittiö laajenee ravintoloihin ja olohuone kaupunginkirjastoon laajenee parveke puistoihin! 

Miten te muut pärjäätte kun teillä on vain kolmio?


2 kommenttia:

  1. Tämä on vakiokeskusteluaihe ei-helsinkiläisten ja helsinkiläisten välillä, hyvä kun otit puheeksi. Kun tulin raskaaksi, liki kaikki ei-helsinkiläiset tuttavani kysyivät asiasta kuullessaan, että muutammeko nyt isompaan. Yllätyin koko kysymystä, sillä ajatus ei ollut käynyt mielessänikään.

    Kuulostaa siltä, että te pärjäätte tosi hyvin noissa neliöissä. Ja oikeastaan tuo loppupuolen lause oli musta se olennaisin, te haluatte olla onnellisia :)

    Meidän vaihteleva 3-5 hengen perhe asuu 45 neliön kaksiossa ja kaikki rakastavat kotia. Koen, että kodissa olennaista ei ole neliöt, vaan se, että se toimii just sen asukkaiden maailmaan. Ja meilläkin sijainnilla oli iso merkitys kotia etsittäessä, siinä vaiheessa tuli taloudelliset realiteetit vastaan.

    Nyt olemme juuri muuttaneet Espanjaan, jossa meillä on enemmän tilaa. En tule näistä neliöistä yhtään onnellisemmaksi, ehkä jopa päinvastoin, kun pitää etsiä tavaroita kahden kerroksen välillä. Mutta muuten tämä muutto on ollut meille henkinen lottovoitto, seurasimme juurikin sydäntämme järjen sijaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Karoliina! Ihana kuulla kun joku on kokenut samaa päivittelyä ja on samaa mieltä neliöistä :) Kirjoitahan joskus kaksioelämästä ja tuosta Espanjasta!

    VastaaPoista