lauantai 27. helmikuuta 2016

Koti kerrostalokolmiossa



                                                         
                                                         Meidän kotimme on siellä,

                                                                  missä milloinkin

                                                                   toinen odottaa,

                                                            siellä on meidän kotimme,

                                            missä milloinkin heräämme sydämen ääniin.

                                                               - Pentti Saarikoski -

Tämän runon löysin suunnitellessani häitämme viisi vuotta sitten. Runo kolahti heti ja se onkin kehystettynä kulkenut mukanamme asunnosta toiseen. Runo kiteyttää hienosti ajatuksemme rakkaudesta ja kodista. Meille koti on mielentila. 

Mukavaa viikonloppua ja terveiset kotisohvalta!

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Maassa maan tasalla

Ullanlinnassa meidän asunto oli kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Tämä ensimmäinen kerros oli maan tasalla, siis ihan tässä samalla tasolla josta puut kasvaa! Kyllä tuntui jännältä. Ensimmäisenä yönä en oikein saanut unta kun oikein pelotti, että joku voi tuosta noin vaan tulla koputtelemaan ikkuinoihin. 


Maan tasalla Kaivopuistossa.
Maan tasalla ikkunoiden avautumissuunta nousee yleensä lyhyehkön näkökantaman takia tärkeään rooliin: on suuri merkitys näkyykö ikkuinoista naapurin keittiö, roskasäiliö vai luonnonsuojelualue. 

Varsinkin nykyään, kun omakotitalotontit ovat älyttömän pieniä on hyvin yleistä istua naapurin kanssa käytännöllisesti katsoen samassa olohuoneessa. Nykyomakotitalot ovat kuin rivitaloja, joissa umpiseinien paikalla naapuriin päin on akvaarioikkunat. Tosin kun itse pitää elämänmenosta ja vaatetuksesta piittaamatta aina verhot auki, sulkevat naapurit omansa jossain vaiheessa. 

Ullanlinnassa meiltä avautunut maisema ei ollu kovin imarteleva näky:oli roskalaatikkoa, kaksimetristä aitaa ja 70-luvun mörskä. Asunto oli silti varmaan puolen millin arvoinen. Vai olisiko? Sisältä se oli ihana, ulkoa myös, sijainti täydellinen, mutta maisema ruma. 

Me ollaan aika paljon kotona ja katselen tosi paljon ulos. Jonkin väitöskirjan mukaan ikkunasta näkyvät kauniit talot ovat merimaiseman hintaisia maisemia. Aina puhutaan sijainnista, neliöistä ja putkirempasta, vaikka ikkunoista avautuva maisema vaikuttaa asumismukavuuteen vähintään yhtä paljon.



The Masentavanäky, kesällä varmaan tosin kivempi.

Ihana näkymä meiltä nyt.

Korkealta näkee kauas. Näköalan ollessa laaja näkökenttään osuu usein myös rumien juttujen lisäksi niitä kauniita asioita, oli kyse sitten mistä tahansa elämässä. 

Nyt on päivänselvää myös se, että meidän perhe ei maantasalle muuta. Eikä maalle.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Autoilun riemut

Tänään menin salille puolen kilometrin päähän poikkeuksellisesti autolla.

Lasten pakkaamisen lisäksi parkkipaikan etsintään meni aikaa sekä hermot. Ensiksi kiertelin korttelia kolmesti ympäri etsien autopaikkaa. Sitten kiertelin parkkihallia kolmesti ympäri etsien autopaikkaa. Vihdoin autolle löytyi kaakottavien pulujen vierestä niin sanotusti merkattu paikka. Sieltä ylhäältä hipsuteltiin sitten kahden lapsen kanssa varovasti kiviportaita alas ja sitten varovasti autotien reunaa salille. Huipennukseksi tästä upeasta elämyshuvipuistosta sain maksaa järkyttävät kolme euroa. 

On se auto sitten niiiiin kätevä. Rattailla pääsee nätisti ovelta ovelle ja ilmaiseksi.


Salilla uppouduin ajatuksiini vedellessäni jotain vehjettä liian pienillä painoilla ja mietin taas tätä asuinpaikkaa. Rakastan sitä ettei minun ole pakko ahtaa porukkaa joka kerta autoon, jos aikoo poistua jonnekin ihmisten ilmoille. 

Kun asuimme rivi-ja omakotitaloissa kuljin salille aina autolla. Tuntui typerältä istua kalliissa autossa kuluttamassa kallista bensaa, jotta pääsen liikuttamaan itseäni kalliille kuntosalille. Nyt saatan joskus juosta salille, jolloin samalla tulee tehtyä alkulämmittelyt. Luontokin kiittää. Ja pankkikortti. Ja hermot. Aiemmin kun salille oli pitemmästi matkaa jäin myös helpommin kotiin, koska se automatka ja parkkipaikka. Nyt ei ole tekosyitä. Paitsi ehkä 30 asteen pakkanen. Ja jos ei vaan jaksa?

Taas tuntuu päivänselvältä, että keskusta- ja kerrostaloelämä on se meidän juttu. 

lauantai 20. helmikuuta 2016

Oulu

Visitoulu.fi sivuston ensimmäinen iskulause on hiukan pröystäilevä: "Elämysten Oulu".

En koe, että täällä kokisi jotain suuria elämyksiä, jos vain "Oulun kesä on täynnä tapahtumia", jos ensi vuonna Oulusta pois lähtevässä "Stockmannissa on kiva deli" ja jos hotellina tarjotaan vain perussokosta. Minusta Oulun iskulause voisi olla "Aito ja arkinen Oulu". Tämä on kaupunki, jossa on hyvä elää perusarkea perusjamppana. Jos haluaa suurempia elämyksiä, lentokoneella pääsee kätevästi suoralla lennolla moneen paikkaan ja Helsingin kautta kaikkialle.

Engelin suunnittelema upea Oulun tuomiokirkko
Oulu on minusta sopivan pieni kaupunki. Varsinkin nyt kun asumme keskustassa on kaikki palvelut kuten ruokakaupat, kahvilat, ravintolat, koirapuisto, kuntosali ja leikkipuisto vain lyhyen kävelymatkan päässä. Lapsena harrastin keskustassa balettia, yleisurheilua, välinevoimistelua ja pianonsoittoa. Oulusta löytyy periaatteessa kaikki tarvittava. 

Oulun nuoriso-ja kulttuurikeskus: entinen Nuku, nykyään Valve. Tajusivatpas!
Oulussa on vähän jäyhiä, mutta mukavia ihmisiä. Tänään kävelin samaa matkaa naapurin vaarin kanssa postilaatikolle ja hän kertoi viihtyneensä Oulussa hyvin ja jo 55 vuotta. Helsingistä Ouluun muuttanut ystävämme kehui kuinka jumppatunnin jälkeen ihmiset jäävät välillä oikeasti juttelemaan toistensa kanssa eikä kaikilla ole kamala kiire heti seuraavaan paikkaan toteuttamaan itseään. Minnepä täällä olisi kiire?


Neljän ruuhka isolla keskustan läpi vievällä tiellä.
Oulussa on talvella oikeasti lunta. Täällä voi hiihtää, lasketella roskavuorella ja pikkupulkkamäkiä löytyy joka puistosta. Oulussa on hyvät ja useimmiten ihan ajatuksella suunnitellut turvalliset pyörätiet. Ihmiset liikkuvat pyörillä kaikkialle joka säällä. Oulussa on kesällä välillä ihan lämminkin ja Nallikarin ja Tuiran  biitsit ovat vakiohiekkalaatikoitamme.

Oulun kävelykatu Rotuaari
Parhaat illallisravintolat Oulussa ovat Uleåborg ja Hugo. Kivoja lounaita saa Fitwokista, Hagia Sofiasta ja Tuubasta. Kahville mennään Puistolaan, Makiaan, torin vanhaan Makasiiniin tai Roosteriin. Kesällä jätskillä ja siiderillä käydään Tähtitornin Kahvilassa, Koivurannan kahvilassa ja Ravintola Nallikarissa sekä tietysti torilla. Kaupungin parasta kalakeittoa tarjoilee Villa Hannala. 

Suosikki-illanviettopaikkani ovat kuin suoraan Italiasta sommelierien kanssa saapunut istuskelupaikka Viinibaari Vox ja "ainaliiantäynnämennäänmekin" bilemesta Kaarle. 

Ihanimmat vaatteet ja sisutustavarat löytyvät Privaatista, Putiikki 27:sta, Pukumiehestä, Stockalta, Muoti Kuusta ja  Decorasta. Parin kuukauden päästä keskustaan avataan uusi kauppakeskus Valkea, johon on perustylsien rättiliikkeiden ja ketjuravintoloiden lisäksi tulossa muutama kiinnostava uutuuskauppa ja -ravintola. 

Olen testannut kaikki Oulun hotellit ja paras on ehdottomasti Radisson Blue mahtavan sijainnin ja upeiden näkymien vuoksi. 

Puistoista parhain on iki-ihana lapsuudenpuisto Ainolanpuisto. 

Jos jään Ouluun, haluan muuttaa Pikisaareen tai Ainolanpuiston kupeeseen. 

Viimesyksynä avattu keskustan alle rakennettu autohalli Kivisydän on kauneudessaan nähtävyys ja helpottaa parkkeeraamista keskustaan.

Kirkkokadun vanhoja kauniita rakennuksia Franzenin puiston kupeessa
Hellyyttävä patsas Tuirassa.
Oulun vanhin kivijalka 1600-luvulta.
Huonoa Oulussa on sen koko. Kaipaan suurempaan kaupunkiin, jossa keskusta olisi muutakin kuin pari katua poikittain. Haluaisin kaupungin olevan sen verran iso, että sinne voi eksyä ja hävitä ihmisvilinään jos niin tahtoo.

Kaipaan tyylikkäitä ihmisiä, ihania kivijalkaliikkeitä ja toinen toistaan erikoisempia kahviloita ja ravintoloita. Harmikseni Oulussa S-ketju hallitsee keskustaa liikaa; paljon mainostettu asiakasomistajuus tuntuu purreen tänne hyvin.

Oulussa tuulee aina ja kylmästi! Julkinen liikenne ei toimi. Huonointa Oulussa minulle on kuitenkin se, että olen asunut täällä aina. Haluan käydä jossain muuallakin. Vaikka sitten vaan palatakseni takaisin. 



Matkalla mummolaan. Taustalla Tuiran kauniita kerrostaloja, yleiskaava Alvar Aaallon käsialaa.

Tätä postausta tehdessäni olen katsellut Oulua ihan uusin silmin. Olen bongannut monta uutta ihanaa taloa, patsasta ja puistoa. Tuli jo valmiiksi ikävä Oulua. Tämä on hyvä paikka elää.

Lue myös: Ainolanpuisto

torstai 18. helmikuuta 2016

Ullanlinna - linnani mun

Olen rakastunut. Heti tuli tunne, että olemme tunteneet toisemme aina ja kuulumme yhteen.


Ullanlinna. Alueen nimikin kertoo jo kaiken. Ulla on nimenä pehmeä, utuinen, rauhallinen...tulee mieleen semmoinen talviunilta herännyt karhunpentu. Linna sanana tuo mieleen arvokkuuden, historian ja paksut kiviseinät. 

Ullanlinna on hirveällä rapakelilläkin kaikkea tätä: kaunis, rauhallinen ja hiljaista arvokkuutta huokuva alue. Wikipedian mukaan "Linna"-nimi on 1700-luvun linnoitussuunnitelmien perua ja ”Ulla”-nimi taas tulee kuningatar Ulriika Eleonooran (1688–1741) mukaan. Tykkään kyllä niin kaikista prinsessajutuista. Alla Ulriikan oma linna Villa Ulrika vuodelta 1902.


Alue on täynnä ihania pikkuputiikkeja, kivoja kahviloita ja ravintoloita. Rakennuskanta on suurelta osin jugendia ja asuntomme olikin upeassa 1900-luvun alkupuolella rakennetussa kaunokaisessa. Miten ennen onkaan rakennettu niin tyylillä! Kun painavasta puisesta etuovesta astuu kynnyksen yli avautuu sisällä kokonaan uusi maailma: kuin hyppäisi 1920-luvulle puuhkassaan ja rusetissaan! Etuovi on täynnä persoonallisia asuntoja joista huokuu eletty elämä.


Kahvilla ja croissantilla Factory st. Gallery- kahvilassa Tehtaankadulla.
On ihan käsittämätöntä, että Ullanlinna on ihan keskustassa ja kuitenkin niin metsässä. Tähtitorninvuorenpuistossa risteilee polkuja sinne tänne ja sen laelta on upeat näköalat yli Helsingin. Kaivopuisto on tarpeeksi iso, jotta sinne voi eksyä. Meripuisto henkii eteläeurooppalaista puistomaisemaa leveine katuineen ja iloisine ihmisineen.

Kävimme Merikadun leikkipuistossa ja siristelin silmiäni aurinkoisen lapseni ja auringon paisteen lisäksi alueen kauneuden vuoksi. Maisema on henkeäsalpaava. Ihan oikeasti tuntui, etten kestä katsoa uhkeaa merta, kaunista puistoa ja vanhoja upeita taloja samassa kuvassa. Ah.


 Puistot muuten vilisevät toinen toistaan suloisempia koiria! Pysähdyimme silittämään varmaan jokaista vastaantullutta karvaturria ja isännätkin vaikuttivat oikein suloisilta. Kellään ei tuntunut olevan kiire mihinkään. 


Näkymä Katajanokalle Tähtitorninvuorenpuiston päältä.
Kaivopuiston suloinen päiväkoti.
Ullanlinnasta kulki ainakin kolme ratikkaa keskustaan päin: 10 kirurgiselta sairaalalta ja 2 sekä 3 Tehtaankadulta. Kävellen Esplanadin puistoon meni 10 min. Korkeavuorenkadun putiikkeja ihastellessa on kymmenessä minuutissa Desingmuseolla ja siitä on Stockalle viiden minuutin matka. Fredrikinkadulla voi myös harrastaa ikkunashoppailua jolloin päätyy vartissa Kamppiin. Vanha kauppahalli ja Hietaniemen kauppahalli ovat kummatkin kävelymatkan päässä. Ruotsin laivallekin voi tuosta noin vaan kävellä. Auton voisi siis tänne muuttaessaan myydä. 

Tyylikästä sairastamista: Eiran sairaala. 
Lähikauppa tunnelmallisessa tiilitalossa.
Alueesta keksin ainoastaan yhden negatiivisen puolen ja se on hinta. Asuntojen neliökohtainen keskihinta on 7000 euroa. Siis setsämäntuhatta euroa per neliö. Iskimme Lungissa kolme akateemista päätä yhteen ja laskeskelimme neliösentin hinnaksi 0,7 euroa. Sentti kertaa sentti on siis melkein  euron. 

Sen verran on nyt rakkautta ilmassa ettei auta muu kuin alkaa säästämään. Neliösentti kerrallaan. 



Lue lisää Ullanlinnasta: Kyljessä roikkuu hintalappu ja Ullanlinna kuvina


tiistai 16. helmikuuta 2016

Takaisin kotiin

Yksi matkustamisen kohokohdista on lentokenttien odottavan tunnelman fiilistelyn ja määränpään näkemisen lisäksi kotiin paluu. 

Nyt kun ollaan reissattu ensin Kanarialla ja heti perään Helsingissä oli ihana tulla kotiin Ouluun. Oulu on kotikaupunkini ja tänne on aina mukava palata, varsinkin nykyään kun asutaan keskustassa. Kotiin tullessa alkaa hymyilyttää ja hartiat laskeutuvat alemmas. Tulee sellainen olo kuin näkisi hyvän ystävän taas pitkästä aikaa. Kotona on helppo hengittää, kaikki on tuttua ja turvallista ja tavarat yleisesti ottaen paikoillaan. Oulun hyvä, joskin myös välillä huonoltakin tuntuva puoli on se, että kaupunki on tarpeeksi pieni ja tunnen sen läpikotaisin.


Tänään täällä on ollut erityisen kaunista. Oulussa on oikea talvi toisin kuin Helsingissä. Miten sitä Helsingin talvea oikein sitten jaksaa jos se on pääosin vain sitä rapaa ja loskaa? Koko ajan likaisia haalareita ja märkiä kintaita? 

Esikoinen oli innoissaan kun pääsi pulkalla kerhosta kotiin. Auringonpaisteessa kimmeltävä ja jalkojen alla nariseva lumi kuuluu talveen.


Mikä teidän mielestä tekee kodista kodin ja kotiinpaluun arvoisen? 



sunnuntai 14. helmikuuta 2016

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Amerikan unelma

Jos ja kun lähdemme Helsinkiin muuttuko elämä sittenkään mitenkään? Mitä jos petyn? 


Kuva:pinterest

Ystäväperheemme oli pitkään haaveillut muutosta Helsinkiin ja niin he innoissaan lähtivät uuteen kaupunkiin palatakseen jo parin vuoden päästä takaisin Ouluun. Turha reissuko? Kaikkea muuta! 

Nyt he ovat löytäneet kotikaupungin Oulusta ja viihtyvät mitä parhaiten. Ilman Helsingin reissua he olisivat todennäköisesti koko loppuelämänsä miettineet, että olisi pitänyt lähteä ja miksei käyty. Ihailen suuresti ystäväperheemme ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. Juuri noin elämää pitää elää: jahdata unelmiaan vaikka sitten ensin Oulusta Helsinkiin ja takaisin! 

Meidänkin on pakko käydä jossain muuaalla eikä jämähtää Ouluun. En halua mietiskellä 80-vuotiaana että synnyin, asuin ja kohta kuolen Oulussa. Että kerran melkein lähdin, mutta en sitten kuitenkaan viitsinyt. 

Kyllä nyt kerran elämässään voi asua oman maansa pääkaupungissa. Eihän se ole kuin pari muuttolaatikkoa ja muutama poraus seinään tauluja varten. Eikö!?

Lue myös: Takana 10 muuttoa

tiistai 9. helmikuuta 2016

Minulla on mielipide, mutta kenen?

Minusta on ihan äärettömän mielenkiintoista miettiä miksi joku toinen viehättyy jostain jota toinen ei voi sietää. Miksi joku maksaa itsensä kipeäksi jostain mitä toinen ei ottaisi edes ilmaiseksi? 

On todella antoisaa keskustella täysin eri mieltä olevan ihmisen kanssa, kunhan keskustelu pysyy toista kunnioittavana. Mikä vaikuttaa siihen mistä pidämme ja mitä valintoja teemme? Kuinka paljon asunnon valintaan vaikuttaa esimerkiksi lapsuudenkoti? Entä vanhempien mielipiteet? Ystävien ratkaisut? Trendit? Toki asuntovalintoihin vaikuttaa suurimmaksi osaksi asumismenot, perheen koko ja työpaikan sijainti, mutta mikä muu? Miten mielipide rakentuu?

Kun kävimme ensi kertaa asuntonäytöllä edellisessä asunnossamme tuntui se heti ihanan lämpöiseltä ja jollain lailla kutsuvalta paikalta. Vaikka katto oli matalalla ja luonnon valoa vähän, tuli asunnosta vahva fiilis: täällä meidän perheen on hyvä kasvaa. Fiilis taisi olla jonkin sortin pesäfiilis ja imettävän äidin hormonihorros, sillä kesällä imetyksen loputtua alkoi rivari tuntua juuri siltä mitä se oli: pimeä, sokkeloinen ja kaukana kaikesta. Tajusin jossain vaiheessa myös, että asunnosta huokunut lämpöinen tunne olikin vain ihana jälleennäkeminen rakkaan muiston "onnellinen lapsuus rivarissa" kanssa. Järkytyksekseni huomasin, että meidän ensimmäisessä omassa kodissa oli täysin sama pohjaratkaisu kuin minun ensimmäisessä lapsuudenkodissani.

Nuorena aikuisena vanhempien mielipiteillä oli jonkin verran vaikutusta vuokra-asunnon valintaan. Tosin vanhempien mielipiteet olivat usein omiani myötäileviä ja vähän sellaisia "koe ja katso, kunhat et sillan alle muuta ainakaan talvella". Vanhempien tukemana muutin muun muassa 50-luvun sokeritoukkia vilisevään murjuun ja ylikalliiseen rivariin joen rannalla. Tulipahan koettua. Nyt aikuisena vanhempien mielipiteillä ei ole enää merkitystä, tosin tuntuuhan se kivalta kun isä ihastelee omasta mielestänikin ihanan valoisaa ja avaraa asuntoamme. Ja välillä hississä lasten, koiran, hoitolaukun ja kauppakassien kanssa kiitän äitiäni siitä silloin erittäin paljon ärsyttäneestä kommentista erääseen hissittömään kerrostaloon mieheni kanssa muutettuamme, että "lasten kanssa pitää sitten olla hissi"!

Iso osa ystävistämme on viimeisen muutaman vuoden aikana muuttanut omakotitaloon. Heillä on ihana kyläillä ja huomata kuinka hyvin he viihtyvät. Näiden ystävien valinnat ovat kuitenkin osoittaneet minulle sen mitä minä en halua. Nykypäivän rakennustrendinä on kauas keskustasta rakentamisen lisäksi korotettu olohuone, valkoiset ja kylmän harmaat seinät, isot ikkunat sekä hengetön avokeittiö. Minäkin pidin ennen uudesta, puhtaasta, valkoisesta ja kiiltävästä. En tavoita sitä mikä minussa on muuttunut, mutta ennen ihailemani sisustus tuntuu nyt kolkolta, kylmältä ja suoraan sanottuna tylsältä. Tulee tunne, että kaikki luulevat olevansa omannäköisiä vaikka kopioivat vain kilpaa toisiaan. Aikaisemmin inhosin sisutuksessa ruskean sävyjä ja nyt ne ovat mielestäni ihan ehdottomia lämmön tuojia ja kodikkuuden luojia. Viehätyn vanhoista taloista, rispaantuneesta maalipinnasta ja koloista parketissa. Viehätyn elämän jäljistä. Välillä olen kyllä miettinyt, että vaikuttavatko ystävieni omakotitalovalinnat minuun jotenkin käänteisesti. Haluanko vain erottua joukosta: mepä asutaankin ahtaasti kerrostalossa pakokaasun katkussa! Tosin Helsinkiin kaipaan juuri siksi, että siellä on enemmän meitä kerrostalolapsiperheitä. En usko, että Helsinkiin muutettuani alkaisin vastarannankiiskiksi ja muuttaisin omakotitaloon ihan vaan erottuakseni muista.

Suurin vaikutin siihen miksi me asumme nykyään 75 neliöisessä kerrostalossa on eräs rakas kolmihenkinen rivitaloon muuttanut ystäväperheemme. Olimme mieheni kanssa kesästä 2014 lähtien miettineet keskustaan muuttamista, mutta tarpeeksi isot asunnot (ainakin siis sata neliötä) olivat liian kalliita. Ystävämme muuttivat sitten syksyllä 65 neliöiseen rivarikolmioon ja ensimmäisen kyläilyn jälkeen koin toisaalta hyvältä ja toisaalta erittäin ahdistavalta tuntuneen valaistumisen: meillä on liian iso koti! Tajusin, että 65 neliötä riittää kolmelle oikein hyvin kunhan pohjaratkaisu on fiksu. Tajusin myös, että meidän 100 neliöisestä rivarineliöstä ei noin vaan päästä eroon ilman taloudellista tappiota. Olo oli kuin konkurssin tehneellä. Onneksi päätimme kokeilla onneamme ja laittaa asuntomme peloista huolimatta myyntiin, sillä rivari menikin nopeasti kaupaksi hyvällä hinnalla.

Täällä sitä nyt elellään tyytyväisenä 20 neliötä pienemmässä, 20 vuotta vanhemmassa, hurjasti valoisammassa ja avarammassa asunnossa, keskustassa, omannäköisesti ja erittäin onnellisesti. Toisten mielestä ratkaisumme oli idioottimainen, meidän mielestä perustellusti maailman paras!

Mielipide on kokemusten, havaintojen, päättelyjen, auktoriteettien, uskomusten ja intuition summa ja muotoutuu jatkuvasti. Varsinkin jos asioista uskaltaa olla jotain mieltä.



                               “Most people are other people. Their thoughts are someone 
                             else's opinions, their lives a mimicry, their passions a quotation.”

                                                             - Oscar Wilde -




maanantai 8. helmikuuta 2016

Oikotien kotitesti

Oikotieltä löytyy nopea ja leikkimielinen testi, jossa selviää millainen koti sinä olisit! Minä olisin ylellinen jugendlinna Eirasta! Mistä se tiesi?!? Ihanaa, sehän minä olenkin! Varsinkin tuo jumalaisen itsevarma!! Ja ikä!

Kuva: gettyimages.fi

Olet jumalaisen itsevarma ilmestys. Sinut nähdessään, monikaan ei voi jatkaa matkaa pysähtymättä. Mutta sinä se et päästä ihan ketä tahansa lähellesi. Vain harvat ja valitut pääsevät kurkistamaan sisällesi ja tutustumaan sinuun tarkemmin. Olet seisonut jykevästi paikoillasi jo reilun vuosisadan verran. Mutta juuri kukaan ei uskoisi oikeaa ikääsi – niin hyvää huolta sinusta on pidetty. Rakastat merta ja vehreitä puistoja, mutta yhtä lailla hyviä kulkuyhteyksiä ja ydinkeskustan vilskettä.

Vielä kun olisi varaa itseensä.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ikävä omakotitaloon

Nyt se sitten iski. Vuosi on perheenä kerrostalossa asuttu ja nyt iski se odottamani ikävä omakotitaloon.

Kaikki lähti autotallin vesivahingosta, josta pelastettiin kaksi vierastuolia. Yritimme puoli päivää keksiä sisältä kahdelle tuolille paikkaa ja löysimme niille huonot paikat. Seinää teki mieli siirtää sieltä ja täältä ja turhautuessani toivon yhtä ylimääräistä huonetta näille kahdelle tuolille. Olisipa keittiö vähän isompi niin ne mahtuisi isomman pöydän ympärille! Olisipa makuuhuone isompi niin saataisiin työpöytä ja tuolit siihen! Olisipa enemmän tilaa!!

Tuoli löysi paikkansa omakotitalon kyljestä

Tilan kaipuu iski siis liiallisen tavaran takia. Mutta tuoleista en luovu. Enkä keskusta-asumisesta.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Tätä tietä töihin

Yksi tärkeimmistä kriteereistä asuinpaikan valinnassa on työmatka. Se ei saa olla liian pitkä eikä mutkikas. Maksimissaan siis 30 min, ei vaihtoja julkisilla ja varsinkin hyvällä säällä pitäisi töihin päästä myös pyörällä. Onko ihan mahdoton toive Helsingissä??

Kuva Pinterest

Miehelläni oli ennen yli tunnin työmatka, jolloin hän oli monesti aamu kuudesta ilta kuuteen kotoa pois. Viikossa mittariin kertyi 1000 kilometriä. Siis tuhat!!! Ahdistava luku tämmöislle kestovaippa-biojäte-luomu-maailmanparantajalle. Minä hoidin kaikki päiväkotiin viennit ja -haut, koiran ulkoilutukset ja kaupassa käynnit yksin. Töistä tultuaan mies kerkesi nähdä lasta yhden tunnin illalla ennen nukkumaanmenoa.

Nykyään mieheni työmatka on 5 minuuttia, joka on erittäin inhimillinen!! Mennessään hän käyttää koiran ja tullessaan tuo kaapista puuttuvan sokerin. Työmatka taittuu kesät talvet pyörällä, mikä lämmittää minun mieltä ja miehen lihaksia.

Hauskan ja hankalan tästä työmatka-asiasta tekee se, että mihinköhän sitä pääsee töihin kun Helsinkiin lähtee? Miehellä on jo työvirityksiä Pikku-Huopalahden ja Kampin suunnilla. Ensi syksynä minäkin voisin alkaa jo aktiivisemmin kysellä töitä. Sitä ennen fiilistelen Helsinkiä ja tutustun sen joka katuun ja kuppilaan. 

Käykäähän muuten kannattamassa tärkeää aloitetta, jotta saataisiin työmatkapyöräilystä kannattavaa:



torstai 4. helmikuuta 2016

Etuoviriippuvuus


Eilinenkin ilta venähti taas liian pitkäksi miehen kanssa asuntoja katsellessa:

- Mites olis Vallilla? Tai Kruunuhaka?
- Katoppa huvikses paljon jossain Seinäjoella maksaa vastaava?
-  Vai pitäskö kuitenkin muuttaa jonnekin Tornioon? Tai oikeesti sinne Espanjaan??

Ja sitten perään analyysiä ja päivittelyä hinnoista ja alueista. Kyllä on kiva kun on puolison kanssa yhteinen harrastus!

Door.. Pienza, Tuscany, Italy ❤:
kuva:pinterest

Minulla on noin kolme tapaa selata asuntoja etuovesta:

1. Kaupungin mukaan: etsin realistista kohdetta, meidän perheen tarpeisiin ja budjettiin sopivaa 
2. Koko Suomi: halvin ensin, remonttikohde ja yksityiskohtaiset remonttisuunnitelmat
3. Koko Suomi: kallein ensin, viinilasi käteen ja painautuminen syvemmälle sohvaan.

       I-H-A-N-A-A!!

Usein lopetamme asuntojen katselun ihmettelemällä, että miksi sinne Helsinkiin on pakko päästä kun kolmion hinnalla saisi esimerkiksi nyt vaikka Savonlinnasta hulppean lukaalin!  Loppupäätelmä on aina sama kaikessa yksinkertaisuudessaan: Helsinki on Helsinki ja muut muuta. 

Lue myös: Kylässä etuovi.com