torstai 28. huhtikuuta 2016

Töölö ruots. Tölö

Töölössä ollaan. Tuntuu kodilta ja haluan jäädä tänne. Toisiko joku meidän tavarat Oulusta?? 

Töölö on ehdottomasti kivoin alue Helsingissä tähän mennessä. Täällä on upeita vanhoja taloja, puhutteleva arkkitehtuuri, paljon ihania tunnelmallisia puistoja, Töölön kuuluisa sairaala, meri ja Mannerheimintie. Sulassa sovussa ovat vierekkäin koko elämän kirjo: jalkapallokenttä, kirkot, kaupat, hautausmaa ja Hietsu. 







Töölössä on lukuisia ihania leikkipuistoja, jotka ovat sadesäälläkin olleet yllättävän täynnä mukavia perheitä. Joka päivä olen hiekkalaatikolla haastatellut äitejä, isiä ja lapsia siitä minkälaista Töölössä on elää ja vastaus on aina sama: pois en lähtisi! Perusteluina on alueen tunnelma, lukuisat puistot, hyvät urheilumahdollisuudet ja keskustan läheisyys. Töölössä on kuulemma aktiivinen kaupunginosayhteisö ja Töölöllä on myös oma kylätalo. Söpöä. 

Alueella on myynnissä tosi mielenkiintoisia ja kauniita asuntoja, joista lisää myöhemmin. Kuvassa alla avara ja valoisa, useimpien lasten unelmien koti Töölössä.



Töölössä on paljon maanläheisiä ja rennonoloisia kahviloita ja ravintoloita. Tällä reissulla me kävimme Töölön pizzassa perus "sunnuntainaeijaksatehdäruokaa" pitsalla, Ravintola Töölön Sävelessä hampurilaisilla ja Café Regatassa pullakahveilla. Töölön Sävel oli ihana 60-luvun tunnelmaa huokuva lapsiystävällinen ravintola, joka tarjoili herkullisia etanoita ja hampurilaisia. Café Regatta oli oikea nähtävyys; 100 vuotta vanha kalastajanmökki merenrannassa, herkulliset pullat ja maksu vanhanaikaisesti käteisellä.



Töölö on minusta hauskalla tavalla sekoitus Kalliota ja Ullanlinnaa; alue huokuu arvokasta historiaa, on rennon nuorekas ja tyylikäs olematta kuitenkaan liian posh. 

Töölö - feels like home. 

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Avotakka

Minulle on jostain syystä tullut Avotakka nyt neljän kuukauden ajan. Mies, anoppi eikä ystävä myönnä mitään enkä minä valita. Ihanaa on hyvä lehti, kahvi, kukat ja vastaleivottu leipä. Ja hiljaiset lapset television edessä viidestä kuuteen.


Huhtikuun lehdessä oli kaunis koti Punavuoressa, mielenkiintoinen juttu Kaartinkaupunkiin muuttaneesta lapsiperheestä ja ihana nelihenkisen perheen ullakkohuoneisto Manskulla. Maaliskuun Avotakassa oli juttu perheestä, joka muutti Helsingin keskustasta unelmiensa paritaloon Vuosaareen kunnes tajusivat, että haluavatkin takaisin keskustan sykkeeseen! Ihana lukea kohtalotovereista, meistä vastavirtaan pyristelevistä kerrostaloperheistä, joiden mielenliikkeitä niin harva varsinkaan Oulussa ymmärtää. 


Olen Pinterestissä, mutta taidan nyt oikein vanhanaikaisesti ottaa sakset, liiman ja suunnitteluvihon esiin ja unelmoida tulevasta.

Mukavaa alkanutta viikkoa! 



keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kommuuniin!

Tämän päivän (to 21.4.2016) Kauppalehdessä oli mielenkiintoinen juttu yhteisöllisestä asumisesta: "Nyt tulevat uuden ajan kommuunit".

Piilaaksossa yksinäiset taiteilijat ja insinöörit asuvat saman katon alla jakaen keittiön, olohuoneen, ilot, surut ja osan makuuhuoneistakin. Heillä on yhteinen infrapunasauna, bänditila ja puutyöverstas. Halvimmillaan kommuunielämä maksaa 890 euroa kuukaudessa sisältäen luomuruuat! Vaikka asuminen on edullista, on asujien mukaan kommuuniasumisessa tärkeintä ja arvokkainta kulttuurinen sekä sosiaalinen hyöty; aina on joku, jota kiinnostaa mitä sinulle kuuluu.

Lehtijutun mukaan markkinavoimat keksi lähiössä yksinään asuvan ydinperheen mallin 50-luvulla vauhdittaakseen kuluttamista: kun jokaisella perheellä on oma talo, tarvitsevat he yleensä myös oman auton, oman pesukoneen ja oman ruohonleikkurin.

Viimeaikoina on laajemmin alettu ymmärtää, että maailma ei kestä näin raskasta kulutusta. On myös itsestäänselvää, että yksin oleminen ja omistaminen vähentää vuorovaikutusta, lisää yksinäisyyttä ja vahvistaa haitallista itsepärjäämisen kulttuuria. Maailmalla ja Suomessakin aletaan pikkuhiljaa ymmärtää, että jakaminen ja kokeminen ovat tämän vuosituhannen sanat, ei ostaminen ja omistaminen.

kuva:Kauppalehti/Senja Larsen
Kommuunielämä säästää luontoa, rahaa ja yksinäistä ihmismieltä.

Minusta täydelliseen jakamistalouteen ei kuitenkaan olisi. Olen välillä sen verran antisosiaalinen, että en olisi peruskommuunissa kovin hyvää seuraa, mutta olen kehitellyt omaa versiotani jakamistaloudesta. Perustettaisiinko yhteisöllisyyttä korostava kerrostalo? Joku kukkaiskoti?! Kaikilla olisi oma, maalämmöllä lämpiävä, sopivan kokoinen asunto. Yhteistä olisi saunat, pesutupa, kuntosali, bändihuone, piha ja kasvihuone. Alakerrassa olisi kerrostalon oma päiväkoti ja iltapäiväkerho. Lasten/koiran/kodinhoitoapua saisi naapureilta vastavuoroisuuden perusteella. Maidot, munat ja leivät toimitettaisiin yhteistilauksena kaksi kertaa viikossa alaovelle klo 7. Taloyhtiöllä olisi oma, helposti varattavissa oleva auto. Toimisikohan tällainen? 

Lehtijutun kommentissa Senja Larsen pohtii mielenkiintoista asiaa: "oliko ydinperhe lähiössä vain yhden ajan kokeilu?" Onkohan omakotitaloasuminen vain ohimenevä muoti-ilmö? Ovatko kommuunit ja eriasteiset jakamistaloudet tulevaisuutta? Toivottavasti.


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Siltavahti

Eksyimme eilen rakennusvaiheessa olevan kerrostalo Siltavahdin esittelyyn. Ihana talo tulossa upealle paikalle Intiöön, Rautasillan kupeeseen joen rantaan.

Melkein jo varasin meille 96,5 neliöisen kolmen makuuhuoneen kodin, jossa on toimivan pohjan lisäksi upea 20 neliön lasitettu parveke joelle päin! Talo on siis vielä rakenteilla jolloin kaikki materiaalit saisi itse valita. Alue on tosi kiva ja hintakin ihan kohdillaan. Bonuksena pihalle on tulossa taloyhtiön oma hirsisauna!! Ah. Voisiko parempaa enää toivoa?!?

kuva: rakennusteho, siltavahti
Välillä tulee sellainen olo, että haluaisi jo asettua johonkin. Se on ihan kiva tunne, jota olenkin jo jollain tasolla odotellut. Rauhaton sielu alkaa rauhottua.

Siltavahti houkuttaa ja mietiskelin eilen kuinka elämä menisi jos nyt varaisimme asunnon. Pääsisimme valitsemaan keittiötä, kaakeleita, parketin väriä ja ehkä vähän uusia huonekalujakin. Muuttamaan pääsisimme 2018, lapset olisivat lähistöllä päiväkodissa, me parin kilometrin päässä keskustassa töissä. Viikonloppuisin tehtäsiin hiekkalinnoja Värtön rannassa, paistettaisiin makkaraa Ainolanpuistossa, käytäisiin joella soutelemassa ja keskustassa brunssilla. Jossain vaiheessa lapset menisisivät keskustan kouluun, me ehkä vaihtaisimme työpaikkaa, elämä soljuisi vieressä virtaavan joen lailla mukavasti ja vääjäämättömästi eteenpäin. 

Tätä ajatellessani minut kuitenkin valtasi mielihyvän sijaan valtava tyhjyyden tunne: siinäkö se elämä sitten olisi? Meillä on kuitenkin vain yksi elämä. Mitä haluan tällä elämälläni tehdä, missä haluan olla, mitä haluan nähdä ja kokea? Tämä ei riitä, haluan jotain muutakin, miksi tämä ei riitä, mitä minä haluan?

Tässä kohtaa mies pyöritteli silmiään ja vaihtoi keskustelun kaukosäätimeen, miettin taas jälleen kerran miten parketin väristäkin voi ajautua maailmantuskaan.

Arvostan suuresti ihan tavallista kahdeksastaneljään-makaronilaatikko-pikkukakkonen-arkea, joten olisiko elämä Helsingissä sen kummempaa kuin Oulussa? Mitä jos vaan asetuttaisiin Siltavahtiin?

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Kotikulmilla Meilahdessa

Hesarin eilisessä lehdessä (lauantai 16.4.2016) juttusarjassa Kotikulmilla oli tällä kertaa vanhoja kuvia Meilahdesta. Ihania, tunnelmallisia tilannekuvia 50 vuoden takaa!

Varsinkin kuva Tukholmankadun nukkeleikeistä sai hymyn huulille ja vahvisti tunnettani siitä, että myös kerrostalossa voi viettää hyvän ja iloisen lapsuuden.


Meilahti. Siellä on kaikki. Joskus mekin?




lauantai 16. huhtikuuta 2016

Aikamatka tulevaisuuteen

Vuoden päästä voin myydä pinnasängyn ja rattaat, laittaa asunnostamme vuokrailmoituksen ja alkaa tosissaan etsimään meille uutta asuntoa Helsingistä.

Vuoden päästä valmistun koulusta ja alan etsimään töitä Helsingistä.

Vuoden päästä on kevät 2017 ja olemme vapaita tekemään mitä vaan!


Siis vielä vuosi. 

Lasten kanssa ja kotona ollessa tunnit ovat välillä pitkiä päivien jäädessä kuitenkin lyhyiksi. Toivon, että aika menisi nopeasti ja pääsisimme pian muuttamaan. Välillä toivon myös, että aika pysähtyisi eikä nuo meidän vauvat kasvaisi niin nopeasti! Muutenkin olen hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa Oulusta lähtemisen kanssa: haluan ja en halua lähteä pois, tärkeitä ihmisiä on kummassakin kaupungissa, uusi jännittää ja pelottaa, vanha tuntuu kivalta, mutta kyllästyttää. 

Koskaan ei voi kaikkea saada ja sekös tästä elämästä jännän tekeekin!


Hyvää viikonloppua ja terveiset keväisestä Oulusta!  

torstai 14. huhtikuuta 2016

Megamarketit vs kivijalkakauppa

Unelmissani kuljen kapeita kauniita katuja mekko hulmuten kivijalkaliikkeestä toiseen: lihat Viskaalilta, leivät Huoviselta ja maidot jostain pienjalostamosta. Torilta ja kauppahallista haetaan vihannekset ja lopuksi nautiskellaan kahvit kaikessa rauhassa tutkaillen ihmisvilinää. Ilma on lämmin, ihmiset iloisia, liikkeet vierivieressä tosiaan, jonot lyhyitä ja kauppojen valikoima sopivan laaja. Myyjät suosittelevat suosikkituotteitaan ja antavat ihanalle kanta-asiakkaalleen kullanarvoisia reseptivinkkejä. Kotiin on lyhyt matka ja kävellessäni suunnittelen viikon uutta ruokalistaa kangaskassit heiluen ja paperikassit jännittävästi rapisten.


Nyt on kuitenkin niin, että viikon kohokohta on se kun mennään ensin lounaalle kauppakeskusken buffettiin ja sitten ruokaostoksille järkyttävän isoon Prismaan. Esikoinen ottaa pienet omat kärryt ja vetää kauppareissun aikana varmaan viiden kilometrin rallit. Mukaan tarttuu samat makaronilaatikot ja bataattikeitot eikä uusista resepteistä ole tietoakaan. Paluumatkalla lapset nukkuu autossa ja minä surffaan parkkipaikalla.

Eilen kävin viikottaisella kauppareissulla ja ostin elämäni ensimmäistä kertaa rintaliivit marketista. Ihan oli jotenkin syyllinen olo, että sillä tavalla tein ja tähän on tultu! Aloin pohtia sitä mistä tuo fiilis johtuu, että haluaisin tehdä ostokseni vain pienissä kivijalkaliikkeissä? Miksi ihmeessä se edes tuntuu niin romanttiselta, että kierretään pikkuputiikeista toiseen, jos kerta kaiken tarpeellisen voi saada yhdestä kaupasta?!? Oulussa lihakauppa on viiden kilometrin päässä keskustasta itään, leipomo keskustasta kolme kilometriä etelään ja erillistä maito- tai juustokauppaa ei ole. Vaikka suloiset pienet kivijalkakaupat olisivatkin kylki kyljessä pitäisi olla aikaa ja viitseliäisyyttä niissä kiertää. Markettirintaliivit ovat ajaneet asiansa ja nykyään Citymarketeissa on kahvilatkin eli ihan koko huvin voi saada onnistuneesti yhdellä lipukkeella. 

Kivijalkaliikkeissä minua viehättää niiden tunnelma ja hallittavissa oleva koko. Tykkään myös pienistä päiväkodeista, kouluista ja taloyhtiöistä eivätkä kaupat ole siis poikkeus. Pieni paikka tuntuu asiakkaan näkökulmasta toimivammalta kuin iso; minut huomataan kun astun kauppaan, saan palvelua ihmiseltä joka oikeasti tuntee tuotteensa, tavarat on kauniisti esillä ja tunnelma mukava. Ovathan kahvilatkin usein ihanan pieniä ja tunnelmallisia niin miksi ei ruokakaupatkin voisi olla? Ilokseni K-kaupat ovat viimeaikoina panostaneet juuri viihtyvyyteen ja kauniiseen esillepanoon eivätkä suuretkaan cittarit tunnu enää suurilta. Kun kaupassa on samat tutut työntekijät ja alueen ihmisten mieltymykset valmiina hyllyssä, saa minut ainakin sidottua kanta-asiakkaaksi. Taidan olla juuri sitä kohderyhmää, johon "kauppias hoitaa homman"-slogan uppoaa kuin jätski nyt tuossa lapsen suuhun.

Kompromissini tällä hetkellä on siis suosia kotoisia citymarketteja ja hyödyntää suloisia kivijalkaliikkeitä silloin kun satun niiden lähettyvillä olemaan. Käymme kerran viikossa isossa marketissa autolla ruokaostoksilla ja täydennämme maitovarastoja lähistöllä olevista pikkukaupoista iltalenkin yhteydessä. Vaikka en kivijalkaliikkeissä suurimpia ruokaostoksia teekään haluan asua lähempänä keskustan pikkukauppoja kuin isoa markettia. Jostain syystä pelkkä pienten kauppojen läheisyys tuo kummallisesti jonkinlaista turvaa. Kun aiemmin asuimme lähiössä marketin vieressä kapeni elinpiirini hyvin pieneksi: äitiyslomalla ollessani pyöriskelin lähinnä kilometrin säteellä ja se tuntuu minusta kamalan surulliselta. Nyt keskustassa asuessamme on viikottainen kulkusäteeni vähintäänkin triplat edellisestä. 

Kivointa keskustassa asuessa on ruokakauppojen ja muunkin tarjonnan suhteen vaihtoehtojen suuri määrä: kävelymatkan päästä meiltä löytyy pikkuinen Siwa, iso Citymarket, kolkompi Prisma, pari sopivan ihanaa K-markettia ja Salea sekä uusi upea Sokoksen Herkku. Järkyttävän kokoiset ja näköiset megamarketit jyräävät ja tunnenkin lähinnä liiskautuvani niiden alle näkymättömiin. Onneksi ihania, pieniä, ihmiset yksilöinä huomioivia putiikkeja on vielä olemassa meitä arjen luksusta himoavia, huomionhakuisia ja aina oikeassa olevia asiakkaita varten.

Missä sinä tykkäät käydä ruokaostoksilla ja miksi?

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Ihan pihalla

Nyt mieskin haluaa omakotitaloon. Hän haluaisi pestä omalla pihalla autoa ja pyörää. Ehdotin sijaistoiminnoksii keittiön siivousta, mutta ei kuulemma ole sama asia. 


Kevät saa ihmisessä aikaiseksi sellaista jännää hyrinää. Pitäisi päästä jynssäämään, putsaamaan, puunaamaan ja järjestelemään. Olen itsekin haaveillut -viime kevään tavoin- taas pihasta, terassista ja grillauksesta. Voisin haravoida, suunnitella yrttipeltoa ja leikellä piha-aitaa samalla kun lapset leikkisivät sovussa pihamaalla tutkien lumen alta nousevaa elämää. 


Olen aina tykännyt pihahommista ja ulkona olemisesta. Tykkäsin omakotitalossa ja rivitalossa asumisessa ehkä eniten siitä kun oli oma piha. Toki useimmissa kerrostaloissakin on piha. Meillä on itseasiassa melko iso taloyhtiön piha, jossa mahtuu hyvin pelaamaan jalkapalloa, ottamaan aurinkoa, voi kiikkua, tehdä kyykkyjä ja hiekkalinnoja. Talvella on pikkuinen pulkkamäkikin. 


Se mikä erottaa taloyhtiön pihan omasta pihasta on se, että pyörän jynssäystä ei noin vaan voi jättää vesineen, pyörineen, rätteineen keskelle katua. Pihalelut kerätään aina leikkien jälkeen paikoilleen eikä roskapusseja voi jättää oven pieleen odottamaan viitseliäämpää hetkeä. 

Lasten ja koiran kanssa rivi-ja omakotitaloasuminen oli ehkä -ei niinkään helpompaa- mutta huolettomampaa. Kaikkea ei tarvitse maan tasalla asuessa niin suunnitella; päästää vaan konkkaronkan ovesta ulos ja heittelee perään puuttuvat aurinkolasit, talutushihnan ja nenäliinat. Aluksi kerrostaloon muutettuamme ravasimme portaita jatkuvasti ylös alas, kun se ja tuo unohtui. Parin kuukauden asumisen jälkeen meistä kuitenkin hioutui superlähtijöitä, joilla on aikataulut ja tavarat kerralla hallussa. 


Kun oikein asennoituu on pihattomuudesta myös hyötyä.

Kun koiraa ei voi takaovesta päästää iltapissalle kukkapenkin pieleen, tulee sitä lähdettyä usein ihan kunnon kuutamokävelylle tuulettumaan. Takaisin tullessa rapaiset koiran tassut ja omatkin kengät puhdistuvat enimmistä pölyistä rappukäytävään ennen kuin päästään omaan eteiseen. Kun lapsia ei (vielä!) voi laskea yksin ulos sitä mukaa kun ne on tungettu tamineisiin, istuvat ne hikisinä eteisessä valittamassa ja oppivat ehkä nopeammin pukemaan itse?!? Kun ei ole omaa pihaa ei talvella tarvitse itse tehdä lumitöitä. Eikä kesälläkään auringonoton ja pilvieläinten tutkailun lisäksi tarvitse tehdä mitään ellei välttämättä halua. Ja pyörä tulee kerralla pestyä kun ei sitä keskenkään voi jättää.

Kuinka tärkeänä sinä pidät omaa pihaa?


lauantai 9. huhtikuuta 2016

Rakastan kotiani!

Tänään salilta lähtiessäni oli minua vastassa kuulas ja raikas ilma, tupakoiva vastaantulija, upean utuinen vaaleanpunainen taivas ja räikeän punaisena välkkyvät liikennevalot. Kaikki oli niin kaunista ja sopivasti ristiriidassa keskenään.

Joka kerta kun kävelen kotiinpäin tunnen suunnatonta iloa siitä, että asumme juuri siinä missä nyt asumme. Olen hirveän ylpeä itsestäni ja miehestäni, että uskalsimme vaihtaa tylsältä tuntuneen lähiön rivitalosta keskustaan kerrostaloon. Toista kertaa elämässäni lapsuudenkodin jälkeen tunnen aina saapuvani oikeaan kotiin. Kotioven takana on minun turvallinen pesäkoloni, jossa tunnen oloni hyväksytyksi ja vapautuneeksi. Toki kaikkea hyvää oloa ei varmastikaan selitä pelkkä uusi asunto, mutta se on tässä itsensä tutkiskelussa ollut ehkä se konkreettisin muutos.


Oma koti kullan kallis, halaisin jos voisin. Mukavaa koti-iltaa kotoilijat!


torstai 7. huhtikuuta 2016

Reissussa lasten kanssa

Me matkustamme lasten kanssa noin kerran kuussa jonnekin. Useimmiten mennään työn takia Helsinkiin lentokoneella, silloin tällöin autolla Kainuuseen ja Lappiin. Jos lähdemme reissuun autolla on joka kolo täynnä pussukoita ja nyssyköitä ja tavarat pakattu vähän sinne päin ajatuksella "kyllä autoon mahtuu!". Lentokoneella matkustamisesta on kehkeytynyt onneksi organisoidumpaa: tässä muutama vinkki!



- Pakkaa mukaan mahdollisimman vähän tavaraa. Lähdetään sitten kahdeksi yöksi Helsinkiin tai viikoksi Kanarialle on meillä mukana kaksi isoa matkalaukkua; tavaraa on toki paljon, mutta silti mahdollisimman vähän. Meillä on käytössä samsoniten ja wengerin isot matkalaukut, joissa on kätevästi rullat alla. Tarkista, että majoituspaikassa on pesukone, jolloin voit pakata vaatteita huomattavasti vähemmän mukaan! Me kuljemme lentokentälle autolla, joten isot matkalaukut ovat kätevät. Jos kulkisin julkisilla, pakkaisin tavarat rinkkaan. 

- Jätä ruumaan menevän laukun toinen puoli kokonaan tyhjäksi! Kun saavumme lentokentälle riisumme kaikki ulkovaatteet toiseen matkalaukkuun, jonka olemme jättäneet osittain tyhjäksi. Kun toppahaalarit, hanskat, lapaset, villasukat, kaulurit ja huivit saa käsistä pois, oleminen lentokentällä helpottuu huomattavasti. Ja matkalaukussa on jo valmiiksi tilaa jos reissulta tarttuu jotain mukaan!

- Käytä vauvan kanssa kantoreppua. Vauva viihtyy ja kädet jäävät vapaaksi! Kantorepun kanssa pääsee turvatarkastuksesta useimmiten läpi ilman, että vauvaa täytyy ottaa pussista pois. Itselläni on käytössä ihana Wompatin kantoreppu!


- Tärkeimmät tavarat koneeseen: Hengenpelastajana hoitolaukku. Meillä on hoitolaukussa hoitoalusta, pilttipussi, eväspussi, longchampin pussukka ja jotain luettavaa kaikille. Taiteltava hoitoalusta sulkee sisäänsä vaipat ja kosteuspyyhkeet ja se on osoittautunut äärettömän tarpeelliseksi tälläiselle pöpökammoiselle julkisten vessojen lattialla vaippaa vaihtavalle äidille. Pilttipussissa on ruokalaput, kosteuspyyhkeitä, ksylitolipastilleja, piltti, lusikka ja välipalakeksejä. Eväspussiin heitän kotoa mukaan loput leivät ja hedelmät homehtumasta. Eväät on ohjelmanumero joka suoritetaan kahvin ja mehun kera lentokoneen noustua; myös rahaa säästyy kun täytyy ostaa vain juomat! Longchampin pussukassa kulkee pieniä tärkeitä tavaroita: kuulokkeet, kipulääkettä, salmiakkia, korvatulpat, pompuloita, pinnejä, savetteja, peili ja puuteripaperia. Lisäksi mukana on yleensä päivän lehti ja joku lasten kirja sekä lelu. Sillon tällöin havahdun ihmettelemään tätä elämää, että milloin pilteistä, vaipoista ja korvatulpista tuli laukun tärkeimmät tavarat...?!?




- Hommaa lemmikille ajoissa lomakoti. Pari reissua sitten rakas koirani suuttui, kun häntä ei oteta Helsinkiin mukaan. Herra päätti osoittaa mieltään ja rupesi pissimään kavereiden sänkyihin. Kiitos hälle siitä. Nykyään sessu pääsee hermolomalle koirahoitola Vierashuoneelle, joka on kätevästi ihan lentokentän vieressä. Viimeksi koiravanhuksemme tuli kotiin iloisena ja levänneenä. Nyt se on paljon paremmin jaksanut katsoa taas tätä huutavien hullujen huushollia!


Kohta päästään taas reissuun! Onko teillä lisää vinkkejä matkailuun lasten kanssa? 





lauantai 2. huhtikuuta 2016

Opas asunnon ostoon

Näin kahden asunnon ostaneena ja yhden myyneenä tässä muutama hyväksi havaittu vinkki asunnonostoon:

1. Määrittele järkevä budjetti. Kerro talouden vuotuiset bruttotulot kolmella ja saat tulokseksi enimmäislainamäärän, joka on sinulle järkevä. Järkevän kokoinen laina on sellainen, jonka kuukaisittainen lyhennys hoitovastikkeineen on samankokoinen kuin nykyinen vuokrasi. Näin olet testannut, että taloutesi kestää tietyn kokoisen kuukausittaisen menon ilman vararikkoa tai kaalikeittodiettiä.


2. Päätä minkälaista asuntoa haet. Omakotitalo, kerrostalo, rivitalo, vene, puumaja? Mieti tarkkaan mitä arvostat asunnossa. Oletko valmis remonttiin? Laita tarpeeksi laajat hakuvahdit Etuoveen ja Oikotielle unelmiesi kodista. Tutki tori.fi sivustoa ja paikallislehteä helmien varalta: älä anna huonojen kuvien tai kuvausten häritä vaan mene paikan päälle katsomaan asuntoa jos se vähäänkään kiinnostaa. Älä fiksoidu tiettyyn alueeseen vaan ole ennakkoluuloton ja rohkea. 

3. Jalkaudu asuinalueelle. Tutustu alueeseen kunnolla ennen ostopäätöstä. Älä tyydy pelkkään googlemapsiin vaan mene oikeasti paikan päälle. Kävele, pyöräile ja kulje julkisilla. Käy lähikaupassa, lähipuistossa ja lähipizzeriassa. Kun käveleskelet naapurustossa tuleeko hyvä fiilis? Kotoinen ja turvallinen olo? Kysele naapureilta ja vastaantulijoilta rohkeasti heidän mielipiteitään alueesta. 

4. Opiskele rakennustekniikka. Tutustu edes jollain tasolla rakennusmääräyksiin, talotekniikkaan ja yleiseen asunnon kunnon tarkastamiseen. Haista, maista ja hylkää tai nauti. Älä osta sikaa säkissä vaan tutustu rauhassa siihen mitä olet ostamassa, mistä kannattaa maksaa ja mistä ei.

5. Mene asuntonäyttöön. Käy asunnossa vähintään kahdesti. Ensivaikutelma pettää aina hyvään tai huonoon suuntaan; vain omaa "ehdoton ei" fiilistä kannattaa uskoa. Laita kiinteistövälittäjä tai myyjä koville: tutki, kysele ja tee kaikki vielä uudelleen. Yritä ajatella asunto ilman sen nykyistä sisustusta ja keskity nimenomaan asuntoon, älä verhojen värisävyyn.

6. Ole kärsivällinen. Harvoin asunto löytyy heti. Älä osta "vain jotain kämppää", muuta mielummin vuokralle odottamaan onnea. Muista kuitenkin, että kompromisseja toiveiden suhteen on aina tehtävä ellet ole miljoonaperijätär tai muuttamassa sillan alle.

Laittakaahan lisää vinkkejä!