lauantai 21. toukokuuta 2016

Menoa ja meininkiä vol.2

Odotellessani olemattomia vastauksia edelliseen postaukseeni, aloin pohtia onko tapahtumien määrä ja monipuolisuus oikeasti meille jotenkin supertärkeää? Miksi tuntuu, että menemisiä pitäisi olla joka päivä ja jokaiseen fiilikseen? Enhän minä Oulussakaan käy juuri missään!?!


Toki lapset on nyt pieniä eikä tässä elämänvaiheessa ponkaista tuosta noin vaan keikalle tai jääkiekkomatsiin. Nyt ei todellakaan jaksa valvoa iltakymmentä pitempään kun kuudelta on kuitenkin herätys - oli sitten arki tai viikonloppu. Spontaanit menemiset ovat tällä hetkellä siis ihan minimissä, mutta jo parin vuoden päästä lapset voi ottaa jo moneen paikkaan mukaan. Mutta tuleeko silloinkaan lähdettyä minnekään? Vaikka asuisimme Helsingissä kävisinkö museoissa, konserteissa ja kirppareilla sen enempää kuin nytkään?

Ehkä ympärillä olevien tapahtumien suuri määrä on samaa sarjaa keskustassa asumisen kanssa: haluan kaikenlaisen tarjonnan olevan saatavilla milloin vain, vaikka käyttöaste jäisikin loppuen lopuksi vähäiseksi. Jotenkin kummasti tuntuu vaan kivalta olla vilkkaan hyörinän ja pyörinän ympäröimänä tapahtumien keskipisteessä.

Vaikka Helsingissä on kaikenlaista tapahtumaa kaikille lähes joka päivä ei esimerkiksi J.Karjalaisen keikallekaan ihan tuosta noin vaan kävelty; liput oli myyty loppuun kaksi kuukautta ennen keikkaa ihan samalla tavalla kuin Oulussakin. Kyllä harmitti.

Miksi tapahtumien pitäisi ylipäätään olla jotenkin järjestettyjä? Yleensä ne maksavat sekä aikaa että rahaa eikä kellään riitä into kulkea joka kekkereissä - varsinkaan lasten kanssa. Arkena meille kaikille riittää tällä hetkellä tapahtumaksi Pikkukakkonen, koiranulkoilutus ja hiekkakakut. Viikonloppuna käydään puistossa ja illalla katsotaan kotona leffaa.

Tyhjästäkin voi siis nyhjästä menoa ja meininkiä. Minun viikonloppuni muuttui vasten odotuksia ja ilman ainuttakaan kunnollista menoehdotusta jännäksi! Ystävän kanssa käytiin extempore piknikretkellä, autopesula kuljetti auton lisäksi kotiin viinipullon (!) ja kotiäiti sai nauttia kokonaiset kaksi päivää ylhäisestä yksinäisyydestä.

"Tylsyys on luovuuden lähde" sanoisi äitini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti