torstai 29. syyskuuta 2016

Miksi autottomuus?

Miten me sitten päädyimme olemaan tuttavien suusta kuultuna outoja ja "ihan kaheleita"? "Kyllähän miehellä auto pitää olla", sanoi talonmieskin. 

Raha ja sen meno ovat ehdottomasti suurin syy autosta luopumiseen. Meillä auton kuukausittaisen menot alkoivat olla käyttöön suhteutettuna jo niin suuret, että hommassa ei ollut enää mitään järkeä. Joka kerta katsoessani pihalla seisovaa autoa näin satasten lentelevän västäräkkiparvien mukana taivaan tuuliin - ja ahdistuin.

Hahmottelin omia fiiliksiä ja listasin alle tärkeysjärjestyksessä syyt autosta luopumiseen. Ekologisuus oli aluksi listalla toisena, mutta ohi kiri tärkeämmät asiat. Vihreät arvot ovat minulle kierrätysihmisenä ja ex-semikestovaippailijana tärkeitä, joten yllätyin ekologisuuden heikosta sijoituksesta listallani. Ehkä ekologisuus ei tunnu näiden muiden syiden rinnalla niin tärkeältä, koska auton käyttö on meillä ollut alun alkaenkin niin vähäistä?

Syyt autottomuudelle:

1. Rahan säästäminen
2. Hyötyliikunnan lisääminen
3. Yhteisen tekemisen ja vapaa-ajan lisääminen
4. Autoilu on pelottavaa ja autottomuus huoletonta
5. Hiilijalanjäljen pienentäminen
6. Voisiko asiat tehdä totutusta toisin?

Kuvahaun tulos haulle no car

Saimme myytyä auton muutama viikko sitten ja olo on kauppojen jälkeen ollut ihanan kevyt! Tyhjä parkkiruutu tuntuu helpotukselta, pyörän satulaan hyppääminen mukavalta ja bussissa matkustaminen on lasten kanssa retki!

Koen olevani etuoikeutettu kun minulla on mahdollisuus näillä leveyspiireillä ja ratikattomilla teillä valita autottomuus.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Ombrellino Ouluun!

Palanen Helsinkiä on tullut Ouluun! Ihanaa! Tällainen suloinen, omintakeisia tuotteita myyvä lelukauppa Oulusta onkin puuttunut. Menin hulluksi ja olisin voinut ostaa koko kaupan. 






perjantai 23. syyskuuta 2016

Elämä ilman autoa!

Olin lentää selälleni, kun mieheni ilmoitti olevansa valmis autottomaan elämään.

Viimeiset kaksi vuotta olen naputtanut jatkuvasti siitä kuinka auto on turha ja liian kallis ja maailma pelastuu lastenlastenlapsillekin jos vaan ja vain jos laitetaan auto pois.


Voi kun olis tämmönen kiva!
Aiemmin olen kirjoittanut kuinka Oulussa ei kertakaikkiaan vaan pärjää ilman autoa. Nyt olemme päättäneet laittaa Oulun kaupungin tiukkaan testiin: pärjääkö ilman omaa autoa muuallakin kuin Helsingissä? 

Tarkoituksenamme on olla ilman omaa autoa ainakin seuraavat 6 kk. Tänä aikana käytämme bussia, junaa, taksia, jalkoja, pyörää, kaverin- ja vuokrafirman autoja niin paljon kuin tuntuu tarpeelliselta. Puolen vuoden päästä punnitsemme autottomuuden kustannuksia ja sen käyttökokemuksia ja päätämme jatkosta! Jännää!

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Meilahdenmutsi muuttaa Helsinkiin!

Persoonani on jakautunut ja Meilahdenmutsille on syntynyt siskoksi rintamanaistalonainen.

Ensi kuussa muutamme rintamamiestaloon Ouluun ja olen ihmeellisen tyytyväinen nopeasti tehtyyn isoon päätökseemme. Vaikka minä muutan ja ryhdyn kotirouvaksi puutaloon, aikoo Meilahdenmutsi edelleenkin muuttaa Helsinkiin. Tositoimista on kylläkin luovuttu ja päädytty haaveiluhawajille. 


Villa Rämälä
Olen aloittanut uuden blogin vanhasta elämästämme vanhassa kodissa (www. rintamanaistalo.com). Meilahdenmutsi toistaiseksi jatkaa ja hakee paikkaansa yleisesti asumiseen, kaupunkeihin ja arkkitehtuuriin keskittyvänä blogina. 

Kiitos ihanat lukijani tästä suurenmoisesta mielikuvitusmatkasta Oulusta Helsinkiin ja takaisin. Kirjoittamisen ja kommenttienne avulla löysin Sen Oikean <3

maanantai 19. syyskuuta 2016

Talomania

Järkytyksen jälkeen tulee järkyttävä ilo! Kierrän kehää talomme ympärillä hirveä virne naamalla kuin mikäkin onnistuneelta keikalta palaava dragqueen! Varokaa naapurit: saatan tulla juttelemaan.



Mutta oikeesti: meillä on oma talo! Ihan huisin mahtava fiilis!!! Aion nauttia tästä ihanasta tunteesta nyt täysin rintamamiestalorinnoin ennen kuin pakkaaminen, muutto ja remontit palauttavat minut taas johonkin masennuksen ja manian välimaastoon.
Jiiii-haaa! ❤️❤️❤️

torstai 15. syyskuuta 2016

Talokrapula

Nytkö se jo tuli? Ystäväperhe varoitteli talokrapulasta, mutta iskeekö sekin jo heti seuraavan päivänä nautinnosta?

Henki ei kulje kun talo on niin ihana. Henki ei kulje kun ihana talo on meidän oma. Henki ei kulje kun meillä on ihana oma talo Oulusta. Phuuu...

Tuntuu kuin olisin pettänyt kaikki Helsingin sukulaiset ja ystävät. Tuntuu kuin olisin pettänyt kaikki blogilukijani, Etuovitiimin ja itseni. Olen vaivihkaa kaikilta ja eritoten itseltäni ostaa paukauttanut Oulusta omakotitalon! Hullu!


Tuntuu kuin vapauteni olisi viety; nyt täältä Oulusta ei ole enää lähtemistä mihinkään. Enää ei katsella taloja sillä silmällä vaan ihan muuten vaan. Enää ei olla väliaikaisesti vuokralla vaan nyt a-s-e-t-u-t-a-a-n asumaan paikoilleen. Minusta on tullut aikuinen.

Olo onkin kuin tuoreella äidillä: on tapahtunut jotain uskomattoman ihanaa, mutta samalla niin järkyttävän mullistavaa. Perheeseemme on tullut uusi jäsen: kaunis, arvokas, vanha ja vähän raihnainen taloleidi, josta ei noin vaan luovutakaan. Kivaa, mutta samalla niin karmivaa ja tässä menee varmasti hetki, että ajatukseen tottuu.

Aikuisella ihmisellä on aikuisten ongelmat. Ja aikuisella saa olla krapula. "Se menee ohi", luvattiin.






keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Meilahdenmummo

Olen viikon ajan kirjoittanut blogia vähän jälkijunassa. Ajatukset ovat olleet talossa, Ouluun jäämisessä, Helsinkiin lähtemisessä ja yleisessä maailmantuskassa.

Mutta siis: saimme talon. Saimme sen talon! SAIMME SEN TALON!!! Saimmeko sen talon??? 

Pari päivää viimeisimmän tarjouksemme jälkeen tuli kiinteistövälittäjältä viesti, joka kiepsautti hymyn huulille kuin ensisuudelma: myyjä haluaa myydä talon meille -juuri meille!!!- ja hyväksyy siis tarjouksemme. Siitä lähti kuntotarkastus- ja lainanvarmistusrumba, jotka kummatkin päättyivät raikuviin ablodeihin: talo on vanha, mutta hyvin pidetty ja lainakin myönnettiin. 

Olen elänyt viimeisen viikon epätodellisessa olotilassa kuin teatterin takapenkissä sivustaseuraajana: "nyt ne ostavat tuon ihanan talon Oulusta, mutta hylkäävät samalla koko Helsinkiprojektin. Hulluja, tyhmiä mutta niin heittäytyviä ja järkeviä."

Talo hurmasi ensinäkemältä, suudelma juurrutti meidät paikoilleen ja tässä sitä nyt ollaan: omakotitalonomistajia. Me?? Minä!?!? 

Viime yön nukuin katkonaisesti vielä hyvinkin ristiriitaisissa fiiliksissä, kun tämä kaikki tuli niin äkkiä. Mutta milloinhan rakkaus olisi aikatauluja aiemminkaan kysellyt? Tilaisuuteen on tartuttava jos se tuntuu Siltä Oikealta.

Tänään sitten jo kilisteltiin myyjän kanssa kuohuvaa kahvipöydässä! Olen nyt niin tyytyväinen ja onnellinen. Hei vaan, tässä esittäytyy omakotitalon omistaja, rintamamiestalon nainen ja oululaine ihiminen.  


Minusta ei sitten tullutkaan Meilahdenmutsia. Ehkä alan vanhoilla päivillä mummoksi Meilahteen! Saa nähdä!

Ja nyt saa onnitella! ❤️❤️❤️

tiistai 13. syyskuuta 2016

Koti nielee rahat Helsingissä

Tämän päivän Hesarissa oli juttu kuinka Helsinkiläinen jää paljosta paitsi, kun koti nielee lähes puolet kuukausittaisista tuloista.


Siinähän se komeilee se meidänkin syy, miksi Helsinki on nyt alkanut tuntua niin ristiriitaiselta paikalta. Haluaisin Helsinkiin, mutta vaikka niin asuntoja rakastankin haluaisin tehdä elämässäni muutakin kuin katsella kauniita tiiliseiniä.

Haluaisin vapaa-ajallani käydä elokuvissa, ravintoloissa ja jätskillä aina kun siltä tuntuu. Haluaisin ostaa laadukkaita, kestäviä kotimaisia vaatteita ja suosia luomutuotantoa. Haluan siivoojan tarkasti siivoamaan huushollin joka toinen viikko ja lapsenvahdin ainakin kerran kuussa.


Jos me muuttaisimme Helsinkiin vapaa-aika rajoittuisi lähinnä viikonloppuihin. Ravintoloihin meillä ei todellakaan olisi joka viikonloppu asiaa ja siivoamaan pääsisi itse.

Toki kaikkea ilmaista ajanvietettäkin löytyy, mutta kyllä tällainen uutinen panee taas miettimään, että onko sinne Helsinkiin sittenkään ihan pakko mennä?

lauantai 10. syyskuuta 2016

Talotaikoja

Ei mennyt uusikaan talotarjous läpi. Nyt tuli kuitenkin vastatarjous, joka ei tosin paljoa lohduta kun kaikki rahat laitettiin jo likoon. Rahat on loppu vaikka kuinka yrittäisin maagisesti vaikuttaa Nokian osakkeiden kurssiin.

Ei siis saatu taloa. Ei voi mitään. Pitää unohtaa se. Kylmästi vaan eteenpäin. Nenä pystyyn, vähän lisää huulipunaa ja menoksi. Tulihan tämä nyt muutenkin ihan liian äkkiä. Ehkä näin on hyvä. 


Laitoin itku silmässä kiinteistövälittäjälle viestiä, että ei pystytä enempää tarjoamaan. Lisäsin loppuun rehellisen pyynnön, mutta myös manipulaatiovälineeksi tarkoitetun lauseen: pidäthän huolen siitä, että talo päätyy asukkaille, jotka osaavat arvostaa sitä ja sen upeaa historiaa

Ansa viritetty ja kukat kerätty. Nyt kurkistelen toivomuskaivoon josko sieltä heijastuisi rakkaan taloni kuva vaikka ennuste onkin huono. 



torstai 8. syyskuuta 2016

Pokerface

Ei mennyt talotarjous läpi.

Punnittiin asiaa uudelleen, vähän itkettiin, käänneltiin ja väännettiin, pyöräiltiin, pyörittiin ja hyörittiin, tehtiin budjetteja, maalailtiin haaveita ja kauhuskenarioita. Loppuen lopuksi sovittiin: all in! Jännäksi menee.

Olen ihan kummissani mistä näin selkeä halu jäädä sittenkin Ouluun ja saada juuri tuo talo kumpuaa. On jotenkin älyttömän varma olo, että juuri näin - täällä Oulussa ja siinä talossa - olisi hyvä.


Olo on kuin polvillaan odottavalla kosijalla; alathan talo meidän loppuelämän kodiksi? Sydämeni murtuu jos joku muu vie hänet, remontoi pilalle ja kohtelee väärin.

Olen jo henkisesti valmistautunut siihen, että myyjä ei taloa meille myy. Toisaalta wannabe-kiinteistövälittäjän vaistoni on varma, että 10% tinkivara on aina laskettu pyyntihintaan. Kävi miten kävi, niin on tarkoitus.

Blogihistoriani aikana olen pompotellut asumisasioita sekä katsellut kaiken mahdollisen ja mahdottoman kuolleitakin kulmia varauksetta ja suurella innolla. Ehkä juuri tämä loputtomalta tuntunut pyörittely onkin selventänyt päätäni. Olen pikkuhiljaa tiedostanut elämä suuren paradoksin: epätäydellisyys on täydellisyyttä.

Vaikka nyt saisimme tuon ihanan talon ja onnellisen loppuelämän siinä, en todellakaan lopeta asuntojen katselua. Katsellaanhan me miehenkin kanssa kahvilassa aina hyvännäköisiä ihmisiä ja mietitään minkälainen elämä juuri tuon tyypin kanssa olisi lähtemättä kuitenkaan kenenkään mukaan!

maanantai 5. syyskuuta 2016

Täyskäännös

Löysin Oulun Raksilasta ihanan puutalon:

- neliöitä 140
- ei korjaustarvetta
- keskustaan kilometri
- tontin vuokra 2000€/vuosi
- hinta 200 000€.

Löysin Helsingin Käpylästä ihanan puutalon:

- Neliöitä 110
- korjaustarvetta talossa ja taloyhtiössä
- keskustaan kolme kilometria
- tontinvuokra 5000€/vuodessa
- hinta 400 000€.

Aiemmin ajattelin, että maksoi mitä maksoi muutamme Helsinkiin. Vauvavuosi ja pieni psyykkinen ylikuorma ovat tuoneet tosiasiat tapetille: en jaksa olla hyvä vanhempi, jos teen kahdeksan tunnin työpäiviä. Jos en tee töitä vähintään 40h viikossa, emme saa sellaista asuntolainaa kuin haluaisimme. Toisaalta arvostan kotia ja asumista elämisessä hyvin korkealle enkä varmasti muuta mihin tahansa murjuun.

Onko yhtälö: lyhyt työpäivä+sielukas talo keskustasta+Helsinki siis täysi mahdottomuus?

Olen tullut siihen kamalaan kamalaan lopputulokseen, että yhdestä yhtälön osasesta on perheen ja oman mielenterveyden takia tingittävä.

1. Lyhyt työpäivä on noussut viimevuosien aikana tärkeimmäksi.

En jaksa herätä joka päivä kahdeksaksi töihin ja haluan olla kotona kun lapset tulevat koulusta kotiin. Arvostan suunnattomasti vapaa-aikaa; rakastan niitä tylsyydestä kumpuavia luovuuden hetkiä, venähtäneitä iltalenkkejä ja extemporekyläilyjä.

Tässä elämäntilanteessa en kertakaikkiaan pysty yhtäaikaa tekemään pitkää työpäivää ja nauttimaan elämästä. En kykene edes keskinkertaiseen äitiyteen, vaimouteen, ystävyyteen ja koiruuksiin jos olen täysiä päiviä töissä. Toisaalta jos tekisin paljon töitä saisin Helsingistä unelmieni asunnon. Mutta jos tekisin paljon töitä kerkeäisinkö nauttia asunnostani ja Helsingistä ylipäätään?

2. Haluanko tehdä vähemmän töitä ja asua Helsingissä jossakin vaan?

Silloin asuisimme kasarikolmiossa Herttoniemen perukoilla ja meillä olisi aikaa olla kotona ja harrastaa. Olen aina haaveillut vanhasta kauniista talosta - ja tänä kesänä myös pihasta - enkä pysty luopumaan unelmistani. Lisäksi haluaisin elää ilman omaa autoa ja pyöräillä kaikkialle. Löytyyköhän Helsingistä järkihinnalla ihanaa taloa, josta pääsisi keskustaan pyörällä? Käpylä olisi ihana, mutta omakotitalojen hinnat ovat liian korkeita ja puutalo-osakkeita ei ole ikinä myynnissä.

3. Olen pyöritellyt ahdistuneena vaihtoehtoa, että luopuisimme Helsingistä.

Jos jäisimme Ouluun voisin tehdä lyhyempää työpäivää ja saisimme kauniin kodin keskustan tuntumasta. Asuntolaina olisi järkevän suuruinen ja rahaa jäisi lomailuunkin: voitasiin vaikka joka kuukausi ottaa äkkilähtö täältä kaukaa pohjoisesta etelän hulinaan Helsinkiin!


Ei ole kauaa kun halusin Oulusta ehdottomasti mahdollisimman äkkiä pois. Olen henkisesti ottanut Ouluun jo pitkän aikaa etäisyyttä Helsingin muutosuunnitelmien takia. Etäisyys on tuntunut kivalta, mutta yllättäen kesän aikana minuun on iskenyt ikävä ja kaipuu omaan rakkaaksi tulleeseen kotikaupunkiin.

Olen alkanut arvostaa Oulun kehittyvää kaupunkia ja sen mielenkiintoista historiaa. Olen huomannut, että se että pyörällä pääsee kesät talvet kaikkialle suorempaa reittiä kuin autolla ei ole mikään itsestäänselvyys. Rakastan oululaisia ystäviäni ja sukulaisia. Arvostan tuttua suutaria, vakiokampaajaa ja Marimekon ihanaa myyjää. Olen alkanut arvostaa sitä, että tunnen Oulun kuin oman mieleni: kun luulen tietäväni kaiken, löydän jo jotain uutta!

Mikäli jäämmekin Ouluun tulen itkemään iltoja rakkaiden sukulaisten, ystävien ja huikean Helsingin perään. Olen jo valmiiksi surullinen jos en saakaan kauan kaipaamaani elämää Helsingissä...

Elämä on täynnä suuria valintoja ja luotan kohtaloon ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Olemme tehneet Oulun puutalosta tarjouksen (!!!) ja mikäli se menee läpi jäämme tänne - jos ei niin jatkamme pohdintaa.

Tässä saattaa käydä niin kuin aiemmin maalailin: synnyin, elin ja kuolin Oulussa. Aiemmin se ahdisti, nyt se tuntuisi ihan hyvältä.

torstai 1. syyskuuta 2016

Ei oo totta!

Kyllä on nyt tärkeä olo: takana on elämäni ensimmäinen työmatka! Luovana kirjoittajana ja freelancerinä reissu oli tietenkin täysin omakustanteinen ja palkaton mutta silti. Ajattelin, että en varmasti hehkuta tätä, mutta kyllä hehkutan kun hehkututtaa! 

Tapasin Tampereella ihanan ja innostuneen Etuovitiimin. Nimesin heidät yksinvaltiaan oikeudella heti työkavereikseni. Päivän aikana kuunneltiin rastojaan viuhtovan mediayhteiskunnan kriisituotoksen Katleena Kortesuon hersyvää luentoa bloggaamisesta. Lisäksi suunnittelimme uudistuvaa Etuoviblogia ja minun uutta pilvilinnoissa huterasti huojuvaa postaussarjaa. Päivän huipennukseksi voitin Katleenan mielenkiintoisen kirjan blogimarkkinoinnista! Ensimmäinen arpajaisvoittoni ikinä!!

Yön nukuin omenapuun alla ja aamulla ennen koulutuspäivää kerkesin kierrellä Tampereen keskustassa, jossa on muuten todella paljon huikean kauniita ja rouhean rosopintaisia punatiilitaloja. Salaa taas halailin rakennuksia...








Päivän päätteksi poikkesin Tammerpuiston ravintolan terassille ja kilistelin itse itselleni itseni kunniaksi! Illalla VR kuljetti väsynyneen, mutta niin intopinkeän työmatkalaisen kotiin että ei toista! Juna on kyllä mahtava paikka olla vaan ja tehdä keskeytyksettä mitä huvittaa. Suuri kiitos Etuovelle lämminhenkisestä kyläilystä ja mielenkiintoisesta koulutuspäivästä! Nähdään taas!